Uutisia ja propagandaa

Mikään ihmisen tekemä ei koskaan ole täysin puolueetonta, eivät uutisetkaan. Ne tuovat aina esiin jotain näkökulmaa. Hyvä uutinen on kuitenkin sellainen, jossa näkökulma ei ole piilossa, eikä lukijaa pyritä millään tavalla hämäämään. Kaikki kritiikki ei ole vihapuhetta, sananvapauden verukkeella ei saa rikkoa perusoikeuksia eikä kaikki islam ole samaa kuin radikaali poliittinen islamin ja sen varjosta nouseva terrorismi. 

Olen kirjoittanut tästä aiheesta aiemminkin tässä blogissa, joka on lähinnä omien ajatuksieni tuuletusta ja jonne harva eksyy. En halua sekoittaa näitä tekstejä varsinaiseen blogiini, mutta haluan kuitenkin tuulettaa ajatuksiani. Joskus on vain niin turhauttavaa seurata uutisista ja mediasta käytävää keskustelua. 

Näkökulmista

Itselläni ei ole viestintä alan koulutusta, mutta olen opinnoissani kuitenkin analysoinut uutisviestintää historiallisesta näkökulmasta liittyen Itä-Saksan mullistuksiin 1989. Tuo eri lehtien uutisoinnin vertailu avasi silmiäni sille, kuinka paljon uutisetkin ovat värittyneitä, eivät neutraaleja. Pääasiassa olen kuitenkin vain valistunut maallikko, joka on ollut kiinnostunut asiasta ja lukenut siihen liittyviä kirjoituksia.

Tästä johtuen ymmärrän myös maahanmuuttokriittistä valtamedian kritisointia. Meillä ihmisillä on aina jokin uskomusmaailma tai maailmankatsomus, johon ympäröivää peilaamme. Aina emme itse edes näe sen kaikkia piirteitä. Se ei voi olla välittymättä uutisiin. Jollei muuten, niin se näkyy uutisissa, joita valitaan julkaistaviksi. Esimerkiksi se voi näkyä siinä, että terroriteon jälkeen kerrotaan näkyvästi maahanmuuttajien pyrkimyksestä auttaa uhreja tai estää terroristin toimintaa. 

En täysin kuitenkaan ymmärrä viher-vasemmisto-kritiikkiä. Perinteisesti mm. Helsingin Sanomat on palkannut journalisteja, joita ei ole koulutettu Tampereella, koska Tampereen journalistista koulutusta on pidetty vasemmistolaisena. Sen vuoksi Hesarilla on ollut omaa journalistikoulutusta. Silti Hesari on nyt luokiteltu näissä piireissä samaan viher-vasemmistolaiseen kastiin. Tämä kertoo myös siitä, kuinka huonosti eri medioiden taustoja nykyään yleisesti tunnetaan. Aiemmin suuntaukset olivat selvemmin tiedossa, kun oli selkeästi vasemmistolaisia ja oikeistolaisia lehtiä.

Muillakin suurilla isojen kaupunkien lehdillä on ollut omat puoluetaustansa. Turun Päivälehti on muistaakseni ollut perinteisesti vasemmistolainen lehti ja kuuluu muistaakseni samaan konserniin Demarin kanssa. Turun Sanomien kanssa kilpailu vei Päivälehden pois markkinoilta 2001. Turun Sanomat julistautui riippumattomaksi 1961, mitä ennen se oli ollut keskustalaisen Edistyspuoleen ja sen seuraajan Suomen Kansanpuolueen äänenkannattaja. Aamulehti on ollut aiemmin oikeistolainen ja oli pitkään Kokoomuksen äänenkannattaja. Se julistautui sitoutumattomaksi kilpailun paineesta 1992. 

Lehdet eivät kuitenkaan voi palkata toimittajia puoluekannan perustella, koska se olisi syrjivää, vaikka lehden sisältöä valvovan päätötoimittajan valintaan puoluekanta voi vaikuttaa. Pääkirjoitukset ovatkin vahvemmin poliittisesti värittyneitä kuin tavanomaiset uutiset.

Aamulehti tiedusteli toimittajien puoluekantaa loppu syksystä 2010, parikymmentä vuotta sitoutumattomaksi. Hieman yli puolet toimittajista vastasi. Vastanneista yli puolet ei osannut nimetä puoluekantaansa, ilmoitti valitsevansa ehdokkaansa puoluekannasta riippumatta tai kokevansa puolueen valinnan olevan vaikeaa. Vaaleissa noin 1/3 äänesti useimmiten vihreitä ja noin 1/4 kokoomusta. Keskustaa, vasemmistoa tai SDP:tä tapasi tukea noin 7-8 %. Kyselyn vastausmäärä oli valitettavan pieni ja väärintulkintojen vaara on tuolloin suuri. 

Journalistiset ohjeet antavat ymmärtää, ettei esimerkiksi rikollisen etnistä taustaa saisi korostaa. Usein se kuitekin on pääteltävissä rivien välistä tai jostain oheiskommenteista. Ihmisillä on kovasti tarvetta saada tietää ulkomaalaisten tekemistä rikoksista, mutta usein ei muisteta, että suurimmasta osasta mm. suomalaisten tekemiä rikoksia ei lainkaan uutisoida. Rikokset päätyvät yleensä uutisotsikoihin vain jos niissä on jotain erikoista ja lukijoita kiinnostavaa, eli tekotapa on poikkeuksellinen tai tekijä on ulkomaalainen. Suurin osa rikoksista on harmaata massaa, joka unohdetaan. 

Kuvien voimasta

Kuvia pidetään usein edelleen vahvana todistuksena tapahtuneista, vaikka ne valitettavasti valehtavat usein. Sopia kuvia voidaan valikoida ja liittää asiayhteyteen, josta ne eivät kerro. Niitä voidaan myös rajata niin, ettei kaikki tilanteessa tapahtuva näin, jolloin kuvat antavat harhaanjohtavan kuvan todellisuudesta. Tämän lisäksi kuvia voidaan kuvankäsittelyn avulla manipuloida niin, että ne valehtelevat vielä edellistäkin suorasukaisemmin. 

Yksi tuore esimerkki muistuu mieleen. Tämä liittyy Charlottesvillessä tapahtuneeseen sisällissodan aikaisen kenraali Leen patsaan poistoon. Lee taisteli Etelävaltioiden puolella sisällissodassa ja kannatti orjuuden jatkamista. Patsas oli pystytetty Etelävaltioiden vahvalla rotuerottelun kaudella 1900-luvun alkupuolella ja sillä oli vahva yhteys rotuerotteluun. 

Charlottesvillessä kokoontuivat uusnatsit ja muut rasistit vastustamaan patsaan poistamista elokuussa 2017. Näitä vastaan järjestettiin antirastistinen vastamielenosoitus, jossa tapahtui terroriteko, kun patsaan poistoa vastustanut uusnatsismiin kallellaan ollut mies ajoi tahallaan väkijoukkoon ja kaukaasialainen (eli siis valkoihoinen) nainen kuoli.

Tässä yhteydessä julkaistiin kuva lapsesta, joka oli puettu Ku Klux Klanin perinteiseen valkoiseen asuun. Kuva oli otettu jo vuonna 1992, eikä liittynyt mitenkään Charlottesvillen tapahtumiin. Vaikka kuva kertookin siitä, etteivät lapset ole luonnostaan rasisteja, sen liittäminen Charlottesvillen tapahtumien yhteyteen on harhaanjohtavaa, etenkin jos ei selkeästi kerrota, että se liittyy vuosia aikaisemmin tapahtuneeseen. 1992 pikkulapsi lienee tänä päivänä jo aikuinen.

Kuvamanipulaatiot ovat monella tapaa ongelmallisia tunnistaa. Maallikolle se on erityisen vaikeaa, eikä kokeneelle ammattilaisellekaan välttämättä helppoa. Onneksi ihmisistä on tällä kuvien muokkauksien aikakaudella tullut taitavampia havaitsemaan muokkauksia, toisaalta myös kuvien käsittelystä on tullut taitavampaa. Mainoksissa muokkaus on arkipäivää. 

Journalismissa kuvan oletetaan esittävän puolueettomasti sitä tilannetta, missä se on otettu. Kuvia on käsitelty jo vuosikymmeniä, esimerkkinä 1992 O. J. Simpsonin kuvan muokkaamisesta, tämän oikeudenkäynnin yhteydessä. Alkuperäisessä yhteydessä muokkaus oli mainittu, mutta edelleen julkaisun yhteydessä tämä oli jätetty kertomatta. Syntyi rasismikohu. 

Kuvien muokkauksen paljastuminen onkin mediataloille riski maineelle ja siksi kuvanmuokkausta pyritään välttämään. Kuvia kuitenkin ostetaan myös mediatalojen ulkopuolisilta lähteiltä, jolloin niiden aiempi historia ei aina ole loppujulkaiselle selvä. On tullut esiin tapauksia, joissa kuvia on muokattu muun muassa siksi, että muokattuina ne menevät paremmin kaupaksi.

Nykyisellä blogien ja sosiaalisten medioiden aikakaudella myös maallikot julkaisevat paljon kuvia. Heillä ei ole useinkaan samaa kokemusta kuvien arvioimiseen kuin ammattilaisilla. Jokaisen muualta saatuja kuvia julkaisevan tulisi kuitenkin aina selvittää kuviensa lähde. Apuna voi käyttää mm. Googlen kuvahakua, joka etsii samanlaisia kuvia muualta netistä. 

Vihapuhetta vai sananvapautta?

Julkisuudessa on osin väärinymmärretty vihapuheen määritelmä (ks. edellä mainittu keskustelu). Kaikki toisiin tahoihin kohdistuva arvostelu tai maahanmuuttokritiikki ei ole vihapuhetta. Ihmisiä ja heidän rekemisiään pystyy arvostelemaan sortumatta vihapuheeseen. Maahanmuuttoakin saa kritisoida, niin kauan kun ei levitä valheellista tai tarkistamatonta tietoa ja huhuja tai sorru uhkailuun tai parjaamiseen. 

Parjaamista ja asiotonta keskustelua ja eri ihmisryhmien morkkaamista tyyliin 'kiljuvat kakarat' tai 'itsekkäät sinkut' on kaikkialla verkossa, myös täysin maahanmuuttoon liittymättömissä yhteyksissä. Ihmisillä on vielä paljon opitttavaa asiallisesta verkkokeskustelusta. Tämä ei koske vain maahanmuuttokriitikkoja, sillä vastapuolikin (ns. suvakit) sortuvat helposti yleistyksiin (eli stereotypioihin) ja ylilyönteihin. Ei voi vaatia toisilta sellaista, mitä ei itsekään taida.

Vihapuhe kohdistuu ensisijaisesti johonkin etniseen kansanryhmään ja se on rasistisesti värittynyttä. Sitä ei ole siis kaikki kritiikki mitä tahnsa tahoa kohtaan. Esim. jos toimittaja syyttää puoluejohtajaa vihan lietsonnasta, niin vaikka toimittaja olisi väärässäkin, niin kyse ei silti ole vihapuheesta. 

Euroopan ministerineuvoston mukaan: "Vihapuhetta ovat kaikki ilmaisumuodot, jotka levittävät, lietsovat, edistävät tai oikeuttavat etnistä vihaa, ulkomaalaisvastaisuutta, antisemitismiä tai muuta vihaa, joka pohjaa suvaitsemattomuuteen." Suomen laki ei kuitenkaan viharikosta erikseen tunne.

Sananvapauden piiriin ei kuulu vain mukavat puheet, vaan sen piirissä voidaan julkaista myös järkyttäviä, häiritseviä ja ikäviä asioita. Sananvapaus ei kuitenkaan ole rajoituksetonta, vaan se on suhteessa muihin ihmisoikeuksiin ja lakeihin. Sitä on rajoitettu mm. lainsäädännöllä ja erilaisin kansainvälisin sopimuksin. 

Sananvapautta rajoittavat mm. kunnianloukkaus (eli väärän ja haitallisen tiedon välittäminen henkilöstä, yhteisöstä tai yrityksestä) sekä kiihottaminen kansanryhmää vastaan. Sananvapauden turvin ei voi loukata muita perusoikeuksia tai ihmisarvoa vastaan. 

Joskus sananvapauden nimissä esitetään laittomia uhkauksia tai tehdään kunnianloukkauksia. Tuolloin ei välttämättä ole kyse viharikoksista. Jos esimerkiksi yksittäinen toimittaja joutuu uhkailun kohteeksi, kyseessä ei ole viharikos, vaan pikemminkin sananvapauden rikkominen. 

Sananavapautta rikkovat nimenomaan sellainen uhkailu, joka pyrkii estämään toimittajaa tekemästä toimittajantyötään tai yksitäistä henkilöä julkaisemasta mielipiteitään. Toisten sananvapautta rikkova toiminta ei voi olla sananvapauden suojassa, vaan on aina kyse laittomasta uhkailusta. Perusoikeuksiin kuuluu myös oikeus henkilökohtaiseen turvallisuuteen, jota ei saa rikkoa sananvapauden turvin. Sananvapauden suojassa ei voi myöskään julkaista henkilön yksityisyyden suojan piiriin liittyviä asioita, ilman tämän erillistä lupaa. 

Toimittajan tai yksityishenkilön julkaisujen kritisointi asiaperustein on kuitenkin aina sananvapauden piirissä. Kritiikissä saa käyttää värikkäitäkin ilmaisuja ja vertauksia, kunhan ei levitä väärää tietoa tai uhkaile kritiikin kohdetta. Pahan toivominen toiselle (esim. toive että kirjoittaja raiskataan) on myös epäsuoraa uhkailua ja pelottelua ja jos syynä on toisen kirjoitus tai mielipide, niin sananvapauden rikkomista.

Islam, Islamismi, yleistykset ja universaali rasismi

Poliittinen uskonnollisuus värittää vahvasti ihmisten kuvaa uskonnoista. Suomessakin Kristillisen liiton edustajien esittämiä näkemyksiä (esim. Päivi Räsänen) on herkästi leimattu kirkon kannaksi, vaikka puolue ei ole mitenkään sitoutunut Suomen Evankelisluterilaisen kirkon toimintaan. Aiemmin kirkon toiminta miellettiin oikeistolaiseksi, koska pappeja oli kokoomuksen kansanedustajina. Osittain tästä syystä ortodoksit ovat tehneet tiukan eron puoluepolitiikkaan, eikä pappi saa osallistua politiikkaan (ks. Mitro Repo).

Radikalisoituneessa islaminuksossa on kyse poliittisesta islamista, joka tunnetaan myös islamismina. Kaikki muslimit eivät suinkaan kannata liikettä, vaan islamin piirissä on kuten kristinuskossakin erilaisia suuntauksia. Islamismi vaatii useimmiten tiukkaa islamilaisen lain noudattamista, monesti tiukemmin kuin koraani edellyttää. 

Kaikkien muslimien leimaaminen terroristeiksi on yhtä järkevää kuin kaikkien kristittyjen leimaaminen aborttilääkärien murhaajiksi, kaikkien ateistien näkeminen stalisnistisina hirviöinä, kaikkien miesten kuvaaminen pedofiileiksi ja kaikkien naisten kutsuminen huoriksi. Yhden ihmisen teon tuomitseminen koko uskonnon syyksi ei ole missään nimessä järkevää, vaan nousee alkukantaisista peloista. Järkyttävän teon edessä on helppo ajatella yksisilmäisesti pelon yllyttämänä.

Samalla usein unohdamme kotoisen terrorismin. Koulumurhista ja Myyrmäen pommi-iskusta ei ole puhuttu terrorismina, mutta niissä on paljon samoja piirteitä Turun puukkosurmien kanssa. Edellä mainituissa kuoli kaikissa paljon enemmän väkeä kuin Turussa. Myyrmannin iskun uhritkin valikoituivat ihan yhtä arvaamattomalla tavalla kuin Turussa.

Mieletön väkivalta on aina järjetöntä ja Islamin radikalisoituminen pelottavaa sekä muualta tulleinen erilainen arvomaailma haastavaa, mutta on siitä huolimatta älyllistä köyhyyttä leimata kaikki ulkomaalaiset ja maahanmuuttajat rikollisiksi, terroristeiksi, raiskaajiksi tai vaimon haakkajiksi. Lisäksi rajojen sulkeminen ei poista kokonaan rikoksia, terrorismia, raiskauksia tai parisuhdeväkivaltaa.

Syrjintä satuttaa, eikä se koskaan ole oikeudenmukaista tai reilua. Tuntuu todella pahalta, kun kuulee, että täysin viattomia ihmisiä on kohdeltu kaltoin, pahoinpidelty ja peloteltu Turun tapahtumien seurauksena. Ulkomaalaissyntyisten ihmisten pelottelu täyttää terrorin, jos ei ehkä terrorismin määritelmän. Siinäkin ihmisiä pyritään hallitsemaan ja manipuloimaan pelolla ja pelottelu kohdistuu täysin satunnaisiin kohteisiin. Eroa on usein vain mittakaavassa.

Ihmisluontoon valitettavasti tuntuu kuuluvan, että omaan käytökseensä vähiten kriittisesti suhtautuvat usein leimaavat toisen näköiset tai eri tavalla käyttäytyvät ihmiset. Kyllä jotkut muslimitkin valitettavan yleistävät, että kristityt sitä ja kristityt tätä ja länsimaiset sitä tai tätä. Näiden yleistysten pohjalta nousee valitettavasti Isisin terrorismikin. Siinäkin mielessä rasistit ja terroristit ovat täysin samaa maata. 

Voiko uutisiin uskoa?

Suomessa on puhuttu median valkopesusta. Olen pohtinut tilannetta, jossa yksilö tai ihmisryhmä menettää luottamuksensa mediaan. Monille meille vähän vanhemmille ikäluokille varsinkaan ei ole koskaan opetetettu koulussa mediakrittisyyttä ja median viestien tulkintaa. Monelle toimittajien tekemät jutut ovatkin tasa-arvoisia esimerkiksi blogikirjoituksiin nähden.

Lehdistö on muuttunut paljon
sadassa vuodessa.

Kunnollisen koulutuksen saaneet toimittajat oppivat kuitenkin pitkän koulutuksensa aikana lähdekriittisyyttä ja eettistä valveutuneisuutta. Lähdekritiikin tarkoituksena on punnita lähteen luotettavuutta ja pyrkiä selvittämään asiaa mahdollisimman monesta lähteestä käsin.

Valitettavasti monesti nykypäivänä tuntuu, että nämä tavoitteet jäävät osin kaupallisen median muiden tarpeiden jalkoihin. Otsikoinnilla esimerkiksi pyritään kalastelemaan lukijoita. Jopa Ylen toimittajat olen saanut kiinni epämääräisestä ja huonosti tarkistetusta uutiskirjoittelusta.

Mediat eivät ole neutraaleja. Kaikkea ihmistoimintaa värittää ennakkoajatukset todellisuudesta. Eivät toimittajatkaan ole täysin puolueettomia, mutta heidän pitäisi ottaa selvää lähteistään ja pyrkiä puolueettomaan näkökulmaan. He saattavat silti kuvata asiaa tietystä näkökulmasta, joka värittää lopputulosta. Myös julkaisijan ja mediatalon toiveet vaikuttavat lopputulokseen. Kun halutaan houkutella lukijoita, niin varsinkin otsikointi on helposti räväkkää ja tarkoitushakoista.

Kaikki viestintä ei ole puolueetonta. Kaikki tiedotusviestintä, jota eri tahot levittävät itsestään maailmalle ja antavat uutiskäyttöön pyrkii yleensä esittämään kyseisen tahon myönteisesti. Tiedottajien tehtävä on luoda hyvä kuva työntajastaan, jollei suorastaan valehtelemalla, niin esittämällä asiat tietyssä valossa. Toimittajien tehtävä on olla kriittisiä ja selvittää julkaisemiensa uutisten taustat ja lähteet.

Valkopesua vai venäjäpesua?

Suomalaisella lehdistöllä ja medioilla on hyvä maine. Edes valkopesusta puhuvat eivät ole kyenneet osoittamaan, että toimittajat olisivat suorastaan valehdelleet. Valkopesusta puhuminen on sikäli helppoa, että sen olemassa oloa ei tarvitse millään tavalla todistaa. Suunsoittajien ei tarvitse esittää todisteita väitteidensä tueksi.

Venäjältä käsin kylvetään kaiketi
epäluuloa ja epävarmuutta.

Jo jonkin ajan sitten länsimedioissa on puhuttu venäläisten harjottamasti järeästä nettipropagandasta, jonka taustalla lienee Venäjän hallitusta lähellä olevia tahoja. Tästä on olemassa todisteita, eikä tämän venäläisen propagandan julki tuominen ole vain läntistä propagandaa. Venäläiset hyötyvät epävarmuudesta, koska se vie huomion pois heiltä.

Suomessakin on ilmeisesti tahoja, jotka tahtomattaan tai tahallisesti toimivat nettipropagandan äänitorvina. Heillä ei ole kykyä tai halua tarkistaa tosiasioina esittämiensä asioiden todenperäisyyttä. Julkaisemiseen riittää, että se 'uutinen' tukee julkaisijan näkemystä maailmasta. Myöskään monilla näitä näennäismedioita seuraavilla ei ole halua tai mahdollisuuksia tarkistaa todenperäisyyttä. Enkä nyt puhu enää vain vähän koulutetuista ja sivistymättömistä henkilöistä vaan keskiverto suomalaisista.

Puhun näennäismedioista siksi, etteivät ne noudata perinteisen median pyrkimystä selvittää lähteittensä todenperäisyys. Niille riittää, että julkaistut jutut tukevat heidän näkemystään maailmasta. Jos joku uutinen on omaa näkemystä tukeva, niin siihen uskotaan, eikä välitetä selvittää, kuka näin väittää ja mistä lähteestä viesti on tullut. Välttämättä selvittäminen ei ole edes mahdollista, sillä lähteet ovat toisinaan hyvin epämääräisiä; sellaisia joita hyvin koulutetut toimittajat eivät julkaisisi puhtaasti niiden epäluotettavuuden vuoksi. Toisaalta joskus valtamediatkin sortuvat samaan, vaikka eivät näin noudatakaan hyvää journalistista tapaa.

Mielestäni on surullista, jos monet itseään kansallismielisinä pitävät, ovat todellisuudessa itäisen tiedusteluviestinnän sätkynukkeja. Heidän aatteensa ja haluttomuus omien näkemystensä kyseenalaistamiseen, saattaa olla tehnyt heidät haavoittuviksi propgandalle, joka vastaa heidän tunteisiinsa. Ihmiset ovat kovin herkkiä uskomaan myös juoruihin ja kaupunkitarinoihin tosiasioina.

Meillä on perinteisestikin ollut poliittisia lehtiä. Niiden uutisointi on värittynyt kunkin poliittisen liikkeen näkökulmasta lähtien. Kuitenkin näilläkin medioilla on ollut kriittinen toimitustyö ja pyrkimys periaatteelliseen todenmukaisuuteen, vaikka näkökulmat ovat vaihdelleet. Samaa ei voi kuitenkaan sanoa näistä näennäismedioista, jotka kuvittelevat ehkä lisäävänsä tietoa, mutta sen sijaan johtavatkin harhaan.

Kun ei tunne voivansa luottaa perinteisiin viestimiin saattaa tukeutua uutislähteisiin, joiden laadusta ei aina ole varmuutta. Toisaalta kyvyttömyys luottaa lisää epävarmuutta tulevaisuuden suhteen. Maailma alkaa pelottaa enemmän kuin tarvitsisikaan.

Uskomme paljon todisteita näkemättä, eikä kaikki näkemämmekään ole totta

Olen kuullut monenlaista tarinaa sosiaalitoimen leväperäisyydestä maahanmuuttajien suhteen, mutta en ole koskaan tavannut yhtäkään henkilöä, joka olisi itse todistanut tätä tai olisi edes itse tuntenut henkilön, joka olisi kertonut todistaneensa tätä. Silti moni tarinoita eteenpäin levittävä uskoo niihin, vaikka ei tiedä niiden alkuperää. Tarina voi olla matkalla värittynyt ja muuttanut muotoaan melkoisesti. Niin ei ehkä ole käynyt tarkoituksella, vaan kenties väärinymmärryksen tai vahingonkin vuoksi.

Ei ole helppoa olla kriittinen omien näkemysten suhteen. Kriittisyyttä voi oppia kyseenalaistamalla omia näkemyksiä. Joskus tieteellinen ja filosofinen koulutus voi lisätä kriittisyyttä, mutta se ei kuitenkaan ole sen tae. Luonnostaan tällaista kriittisyyttä on harvalla. Omasta kokemuksestanikin tiedän, ettei ole helppo luopua näkemyksistä, joiden kautta on maailmaa hahmottanut. Jos jokin uutisointi sitten on ristiriidassa omien näkemysten kanssa, joutuu tekemään surutyötä sen kanssa, kun luopuu rakkaista mielipiteistään.

Virheitä sattuu ammattimedioillekin. Sellaisiakin suuria mediataloja kuin BBC:tä ja New York Timesiä on narutettu, kun on haluttu kostaa tuttavalle. Se, mikä tilanteessa hämmentää on, että kyseiset meidatalot eivät koskaan vastanneet uhrille. Virheiden myöntäminen voi olla noloa, mutta näiden virheiden uhreja tulisi kuitenkin kohdella kunnioittavasti.

Valokuvat tuntuvat todistusvoimaisilta, koska niiden kautta ihmiset saadaan uskomaan, että he ovat itse tilanteen todistajia. Valokuvilla tehdäänkin paljon harhautuksia. Valokuvia on muutettu propaganda tarkoituksella mm. venäläisten yrittäessä mustamaalata ukrainalaisia. Valokuvia on käytetty yhteyksissä, joihin ne eivät kuulu, mikä on tarkistettavissa mm. Google valokuvahaun avulla. Jopa videoita voidaan käyttää harhauttavasti.

Kuningaskuluttaja paljastaa
mediaharhoja.

Ongelma on, että tavallisten kansalaisten ja media-amatöörien on hyvin vaikea selvittää, onko kuvia muutettu. Täytyy olla valokuvauksen ammattilainen, jotta osaisi katsoa kuvasta varjoja ja muita paljastavia piirteitä, joilla muutokset yleisemmin jäävät kiinni. Jo tästä syystä epäviralliset uutisten julkaisijat ovat helposti jujutettavissa. Toimituksilta löytyy ammattitaitoa ja kokemusta, jonka perusteella heidän on helpompi havaita monia vedätyksiä. Siitä huolimatta virheitä sattuu. Olisi hyvä, jos uutisissa olisi tietoa myöst tällaisista yrityksistä huijata ja miten ne on havaittu. Se lisäisi lukijoiden ymmärrystä näiden asioiden suhteen.

Ylelle voi nostaa tässä hattua, sillä heillä aihetta on myös jonkin verran käsitelty. He ovat pohtineet toimittajan vastuuta, kuinka uutiskorjauksia ei viitsitä jakaa, kuvien rajauksen vaikutuksesta, salaliittoteorioista, lähdekrtiikistä ja monesta muusta mielenkiintoisesta aiheesta. Mielenkiintoisia juttuja löytyy Kuningaskuluttajan valheenpaljastajasta, joka kertoo myös tapauksista, joissa mediaa on johdettu harhaan. Suomen Tietotoimisto julkaisee pieniä juttuja toimittajien työstä. STT:n sivuilla voi jopa testata omaa tietämystään journalistin etiikasta.

Viestintäsektori ei voi syyttää vain uutta mediaympäristöä ongelmistaan. Lukijoita kalasteleva, negatiivissävytteinen skandaali otsikointi ei lisää luottamusta. Toimittajien oma maailmankuva paistaa turhan usein läpi uutisoinnista. Ylimielisyys lukijoita kohtaan näkyy huolimattomana uutisointina.

Kuitua gluteenittomaan

Gluteenittomuus ja kuitupitoisuus on yhdistelmänä haasteellinen. Suosituissa jauhoseoksissa on paljon lisättyä tärkkelystä ja monesti leivontaan käytetään puhdistettuja valkoisia riisijauhoja, jotka ovat ongelmalliset muutenkin kuin kuidun kannalta. 

Kaura on viljoista terveellisimpiä,
joten keille se sopii, heidän
kannattaa sitä käyttää reilusti.

Gluteeniton ja kuitupitoinen tuottaa päänvaivaa, varsinkin kuin lisätty erilliskuitu (esim. useimmat leseet, sokerijuurikaskuitu, perunakuitu) ei ymmärtääkseni toimi yhtä hyvin tärkkelyksen vastapainona ja sen imeytymistä hidastaen, kuin "viljoissa" jo valmiiksi oleva kuitu toimii niiden oman tärkkelyksen tasapainottajana. Toki sekin on parempi kuin ei kuitua ollenkaan. Runsaskuituisena pidetään yleensä viljatuotteita, joiden kuitupitoisuus on yli 6 g /100g.

Pyydän jo valmiiksi anteeksi, että seuraava on pitkälti omaa pohdiskelua ja mukana on vain vähän käytännön ideoita. Olin ennen gluteenitonta tottunut syömään paljolti täysjyvää ja siksi monet gluteenittomat leivonnaiset eivät aluksi oikein maistuneet suussa muulta kuin perunajauholta. Tilanne on parantunut: joko asiaan on tottunut tai gluteenittomien laatu vain on parantunut - ehkä molempia.

Joka tapauksessa alkujärkytys sai minut ajattelemaan gluteenittomassa olevaa kuidun määrää ja ihmettelemään ruokaohjeita, joissa käytetään lähestulkoon kuiduttomia jauhoja. Mielessäni puistelen päätäni, kun näen ruokaleipää, pitsaa tai piirakoita leivottavan vaaleista riisijauhoista tai tärkkelysjauhoseoksista, joista on karsittu lähes kaikki hyödylliset ravintoaineet ja kuidut. Lapsuuden kodissani kun ei koskaan pidetty edes valkoisia vehnäjauhojaan leipäjauhoina. Mummokin piti ranskanleipää lähinnä pullana.

Itse luovuin valkoisista jauhoista kotikäytössä terveyssyistä parikymppisenä. Oman kokemuksen mukaan kokojyvä tuotteisiin totuttautumien vie aikaa. Esimerkiksi valkoiseen pastaan tottuneesta se tuntui aluksi oudolta. Jonkin ajan kuluttua tapahtui kuitenkin käänne: valkoinen pasta alkoi maistua mauttomalta.

Leivonta, jauhot ja kuitu

Gluteenittomilla jauhoilla leipomisesta tekee haasteelliseksi paitsi sitovan gluteenin puute, myös se, että jauhojen koostumus poikkeaa vehnäjauhoista ja vielä enemmän se, että niiden paino desilitraa kohden on hyvinkin vaihteleva.

Vehnäjauhot painavat noin 65 g /dl ja hiivaleipä- sekä grahamjauhot noin 55 g /dl. Gluteenittomien jauhojen paino vaihtelee ainakin 35-80 g /dl. Leipurit mittaavat usein jauhoja vaa'alla saadakseen tarkemman tuloksen ja gluteenittomien leipurien olisi hyvä laskea jauhojen painoja, kun korvaavat vehnäjauhoja.

Sittemmin unohdettua tattaria on viljelty
meillä jo kivikaudella.

Tärkkelyspitoisilla jauhoilla on helppo leipoa. Terveyden kannalta ne kuitenkin ovat valitettavan ongelmallisia, sillä puhdistettua tärkkelystä ja sokeria ei kannattaisi syödä suurin määrin, koska niitä nautittaessa verensokeri heittelehtii voimakkaasti. Joskus niillä voi herkutella melko surutta, kunhan pääosa tulee paremmista jauhoista. Varsinkin gluteenittomana hankala pulla onnistuu paremmin juuri tärkkelyspitoisilla jauhoilla.

Hiivataikina leivonnaisten leivonnassa auttaa kunnolla turvotettu hyvälaatuinen psyllium. Niitä kannattaa vertailla, sillä tuotteiden laadussa on suuria eroja. Taikinaa sitovat myös jauhetut pellavan siemenet ja chian siemenet. Lisäksi proteenipitoisista jauhoista kuten kikherne- ja soijajauhoista on apua. Kaikista edellä mainituista saa myös lisää kuitua leivonnaisiin.

Leivonnassa auttaa monesti myös se, mitä hienompia jauhot ovat jauhatukseltaan. Toisaalta hieno jauhatus vähentää hieman terveellisyyttä, koska tärkkelys imeytyy nopeammin hienoksi jauhetuista jauhoista.

Itse olen kiinnostunut vaalean leivän hapattamisesta, koska hapanleipä saattavat onnistua gluteenittomista hiivaleipää paremmin. Siinäkin on vielä ilmeisesti omat haasteensa.

Gluteenittomat jauhot nielevät yllättäen nestettä enemmän kuin vehnäjauhot, joten kun ei käytä valmiita seoksia, kannattaa niitä käyttää selkeästi vähemmän kuin vehnäjauhoja on neuvottu käyttämään.

Tärkkelyspitoiset jauhot tunnistaa paitsi ainesosaluetteloa tutkimalla, myös jauhopussia tai -pakettia kevyesti puristamalla. Jos pussista tai paketista kuuluu narahdus, jauhot ovat pääosin tärkkelystä.

Pastaa, riisiä ja muita ruuan särpimiä

Pastan kohdalla on mainittu, että mitä suurempi proteenipitoisuus, sitä onnistuneempi pasta. Tattari-, kikherne- ja kaurajauhoja on perinteisesti käytetty Aasiassa noodeleihin. Japanissa (soba) ja Koreassa (makguksu) suosittua tattaria tosin harvoin käytetään yksinään. Kauranoodelit (lǎo xiāng chǎo yóu miàn) ovat kotoisin Sisä-Mongoliasta (Kiinasta), jossa viljelletään paljon kauraa. Kiinalaissivuilta löytämieni reseptien mukaan noodelit valmistetaan lisäämällä kaurajauhoihin kiehuvaa vettä. Kaurasta on valmistettu monen mallisia noodeleita.

Tattaria käytetään perinteisesti pastaa myös Italiassa (mm. pizzocheri, bigoli) ja onpa tarjolla myös italaialaista kaurapastaa. Itse odottelen vielä markkinoille kaupallista kokokaurapastaa. Sellaisen valmistaminen ei pitäisi olla mitenkään mahdotonta - päinvastoin. Italaissa tällaisia pastoja on jo myynnissä. Koskahan ne saapuvat Suomeen?

Riisin kasvatukseen kuluu paljon vettä.
Pohjaveden arseeni kertyy riisiin.

Gluteenittomalla ruokavaliolla on vaikea välttää riisiä. Riisin tekee ongelmalliseksi muukin kuin kuidun puute. Lisäksi riisi sisältää paljon arseenia eli suomeksi sanottuna arsenikkia, koska sitä sekä viljellään alueilla joissa arseenia on paljon pohjavedessä että sillä on taipumusta kerätä sitä. Tämän vuoksi Evira onkin suosittanut, että gluteenittomassa ruokavaliossa käytettäisiin tästä syystä monipuolisesti eri viljoja. Runsas arseeni voi olla syöpäriski.

Toinen ongelma on ilmastollinen. Koska riisiä viljellään käytännössä suossa, se tuottaa kasvaessaan melkoisen määrän metaania, minkä vuoksi kaikki muut viljat ovat ilmaston kannalta monta kertaa parempia. Sekä ilmaston että terveyden vuoksi olisi hyvä valita mahdollisuuksien mukaan muuta kuin riisiä, mikä kuten edellä mainittua ei aina ole mahdollista.

Riisistäkään ei mielestäni kannata ruokavaliossa tehdä suurta peikkoa. Itse syön kodin ulkopuolella riisiä säännöllisesti, koska en jaksa stressata asiasta siellä, missä gluteeniton on jo valmiiksi haasteellinen; kotona pyrin kuitenkin käyttämään jotain muuta. Tarkoitus onkin kai pyrkiä olemaan syömättä riisiä tolkuttomasti ja olen ajatellut, että parasta valita joku muu vaihtoehto silloin kuin voi.

Jos herkutteluun haluaa valita riisiä lisäkkeeksi, niin ainakin omassa ruokakaupassa paras vaihtoehto on tumma puuroriisi, jossa kuitua on kohtuullisesti ja joka Italiassa viljeltynä ei sisältäne yhtä paljon arseenia, kuin Aasiassa kasvatetut riisit. Ilmastovaikutuksen voisi kumota syömällä jonakin päivänä esim. kalaa lihan sijasta.

Kauraa, hirssiä, tattaria, kvinoaa ja polentaa voisi kokeilla riisin sijasta lisukkeena. Hirssiä käytetäänkin mm. Afrikassa, Kvinoaa Latinalaisessa Amerikassa ja tattaria Venäjällä ja muualla slaavilaisissa maissa. Kaurastakin lisuke onnistuu, mutta keittoaika on pitkä ainakin niin kauan, kunnes markkinoille ilmaantuu esikypsennettyjä suurimoita. Itse olen käyttänyt kauraa, hirssiä ja polentaa.

Suomalaisia retrovaatekauppoja

Ajattelin listata netin retro vaatteita myyviä kauppoja, koska pin up, fiftari, rock'n roll, rockabilly ja vintage henkisiä vaatteita myyviä kotimaisia liikkeitä on joskus vaikea löytää. 

Ongelma kotimaisten vintage vaatekauppojen suhteen on usein valikoiman suppeus ja satunnaisuus. Lisäksi monen nettikaupan valikoimassa on usein lähinnä mekkoja joita voisi kuvailla roolivaatteiksi tai esiintymisasuiksi ja jotka eivät sovellu ainakaan yhtään hillitympään arkikäyttöön.

Suomessa on melko paljon erilaisia vintage asuja myyviä verkkoliikkeitä, mutta niitä on vaikea saada esiin yhdellä verkkohaulla. Listasta tuli lopulta yllättävän pitkä ja osan linkeistä metsästin jopa blogeista. Epäilen, että kaikki eivät ole vielä edes mukana.

Aitoa 1950-luvun tyyliä:
kuningatar Elisabeth 1954.

Miss Windy Shop -  on nimensä mukaan naistenvaatekauppa: valikoimaan kuuluu runsaasti kellomekkoja ja alushameita. Lisäksi on tarjolla muista vaatteista hameita, housuja, toppeja ja boleroita. Asusteiden valikoima on hyvin suppea. Iso osa valikoimasta on Collectifin ja Lady Vintagen vaatteita. Sivuilla kätevää on se, että vaatteiden valikoimia voi selata oman koon perusteella.

Tästä liikkeestä minulla on omaa kokemusta: toimitus oli nopeaa ja sujuvaa. Olin oikein tyytyväinen palveluun.

Undergroundstore - mainostaa myyvänsä pin up vaatteita. Valikoimassa on erikseen vaatteita myös muodokkaille naisille. Väritystä hallitsevat punainen ja musta, vaikka muunkin värisiä vaatteita löytyy. Miehille on tarjolla t-paitoja, kosmetiikkaa ja muuta roinaa. Valikoimassa on myös kitchejä sisustustuotteita, naisten kosmetiikkaa ja pikkulasten vaatteita (bodyja ja t-paitoja etc).

Black Group - myy nimensä kanssa ristiriitaisesti melko värikkäitä vaatteita, joita on laaja ja monipuolinen valikoima. Valikoimassa on eri tyylisiä vaatteita, vaikka monet ovatkin isoilta valmistajilta. Kenkiä, asusteita ja jopa uimapukuja on myynnissä monipuolisesti. Kengissä on myös kivoja matalakantaisia ja jopa talvikenkiä. Kosmetiikka ja hiustuotteet kuuluvat yhtä lailla valikoimaan.

Pink Lady Boutique - myy 50-luvun henkisiä vaatteita. Vaatteet ovat pitkälti Dolly & Dotty -merkkisiä. Myynnissä on myös mekkoja tytöille. Asusteina myynnissä alushameiden lisäksi vyöt, aurinkolasit ja korut.

Pin-up Garage - liikkeen valikoimaan kuuluu runsaasti alusvaatteita, uima-asuja sekä asusteita ja koruja. Valikoimaan kuuluu myös pin up-tyylisiä mekkoja. Liike järjestää myös aiheeseen kuuluvia kuvauksia sekä vintage meikkausta ja kampauksia. Kaupan toisella omistajalla on myös oma blogi.

VeeVee Retro - on ulkoasultaan retro henkinen liike. Valikoimaa on laajasti sekä naisille että miehille ja hinnat ovat kohtuulliset. Asusteita on myynnissä monenlaisia, myös hattuja. Sisustustuotteita on myös laajat valikoimat retro-henkeen. Kuvat voisivat olla isompia, mutta muuten liikkeellä on kivat sivut. Myynnissä on myös pomadaa. Erikoisuutena ovat liikkeen omat retro-henkiset valmisteet.

Pohjoismaista muotia.
CC-by-4.0 by Lars Nordin
/Nordin Nilson, Nordiska museet

Garageland - painottuu valikoimassaan miesten vaatteisiin. Naistenvaatteita on kuitenkin myös hyvä valikoima, samoin myös asusteita. Aidon oloisia kenkiä on varsinkin poikkeuksellisen hyvä valikoima. Vaatteet ova lähinnä Betti Pagen ja Seamstress of Bloomsburyn laadukasta valikoimaa. Hinnat ovat hivene keskiarvoa arvokkaammat, mutta vaatteet ovatkin aidon oloisia retro helmiä. Ainoa pieni parantamisen aihe on vaatteiden selaaminen, joka on vähän hankalaa.

Funky Point - myy perus pin up ja rock'n roll tyylistä vaatetusta. Valikoima on monipuolinen ja laaja. Tulevaisuudessa valikoimaan ei ilmeisesti kuulu laukkuja. Sen sijaan valikoimassa on myös vyötärökorsetteja.

A&V-lifestyle - myy miesten, naisten ja lasten vaatteita. Ilmeisesti melkoinen osa vaatteista on Atlantin takaa kotoisin. Tyylillisesti samaa sarjaa monien muiden liikkeiden kanssa, mutta kuitenkin eri kokoelmista peräisin.

Wannabe.fi - myy monipuolisesti retro vaatteita ja asusteita. Liike myy lähinnä Hell Bunnyn vaatteita ja on hintatasoltaan kenties hieman edullisempi kuin monet muut kotimaiset liikkeet.

Kaupalla omaa vaatevalmistusta:

Vintage Eijas - osin oman ompelimon persoonallisia retro vaatteita ja osin aitoja vintage vaatteita myyvä verkkokauppa. Ompelimosta voi myös tilata vaatteita. Erikoisuus on, että myy myös aitoja vintage kaavoja ja sekä retro että vintage kankaita. Asuste puolella myynnissä aurinkolaseja ja lisäksi myynnissä kosmetiikkaa.

Olivia Rouge - myy itse valmistamaansa valikoimaa, johon kuuluu myös hääpukuja. Mekot ja hameet ovat kellohelmaisia. Lisäksi myynnissä on yläosia. Vaatteita saa myös mittatilauksena.

Cherise - on englanninkielinen, mutta suomalainen kauppa, joka myy itse valmistettua retro muotia. Vaatteet ovat upeita, mutta eivät tietenkään valmisvaatteiden hinnoissa. Hyvää ei saa halvalla.

Retroa muun valikoiman rinnalla:

Emp - myy muun rock henkisen vaatetuksen ohella retro henkisiä mekkoja, jotka ovat väritykseltään pääosin mustaa ja punaista. Tyyliltään ne ovat pitkälti muita tarjolla olevia rennompia.

Stuntman - myy miestenvaatetuksen ohella myös naisten vaatteita, ja kokoelman joukkoon mahtuu myös rockabilly vaatteita. Valikoimassa on myös 60-luvun tyylisiä mekkoja. Valikoimaan kuuluu myös uima-asuja. Asusteista löytyy retro aurinkolaseja,

Häätyyliä Australiasta.

Boutique Loulou - myy myös muun vaatetuksen lisäksi rockabilly, pin up ja retro vaatteita: mekkoja, puseroita ja uima-asuja. Vaatteet ovat melko rooliasutyylisiä.

Cypershop - myy pin up mekkoja, hameita, tyllialushameita ja uima-asuja. Laukkuvalikoimasta löytyy myös retrohenkisiä laukkuja, aurinkolaseja, hiuskoristeia, vöitä, sukkahousuja sekä muita asusteita. Kaupalla on myös oma blogi.

Leatherheaven - myy mekkojen ohella retro henkisiä laukkuja.

Angels & Devils - tekee laattakaiverruksia ja myy siinä sivussa kivan oloisia retro laukkuja, pin up mekkoja, lastenvaatteita ja miesten rentoa vaatetusta (ei retro).

Na Clothing - lähinnä tavanomaista rock vaatetusta, mutta mekoista ja hameista löytyy pin up tyylisiä.

Riot Lab - kauppaa myös perus rock vaatteiden rinnalla reipashenkistä pin up vaatetusta. Merkkejä ovat Hell Bunny, Rockabella, Liquorbrand ja Sourpuss.

Facebookista käsin toimivat

Pin Up Dresses Cutie Pie - on sivutoimisesti verkon kautta vaatteita välittävä toimi nimi, joka toimii lähinnä facebookista käsin. Varoittaa pitkistä toimitusajoista. Tarjolla on myös muita vaatteita kuin retro vaatteita. Valikoima on melko edullisia mekkoja.

Muotiputiikki Helmi - kivijalkakaupalla ei ole verkkokauppaa, vaan valikoimaa voi tilata facebookia hyödyntäen. Valikoimat ovat laajat, mutta henkilökohtaisesti tilaaminen vaikutti vähän hankalalta, mikä on harmi, sillä valikoimasta löytyi kiinnostavaa. Pitäisi ehkä kuitenkin päästä paikan päälle.

Suomenkielisiä, mutta ulkomaalaisia:

Corset Story - on kauppa jos alusvaatteiden lisäksi on myynnissä steampunk, gootti, burlesque ja vintage tyylisiä vaatteita. Liikkeen sivut ovat suomenkieliset (vrt. Zalando), mutta liike itsessään on brittiläinen. Paketit toimitetaan ja maksut maksetaan kuten ulkomaalaisiin verkkokauppoihin. Sivujen käännös vaikuttaa korkeatasoiselta.

Suomalaisia vintagevaatekauppoja

Käytettyjä vintage vaatteita netissä myyviä kauppoja on meilläkin jonkin verran. Tässä pari esimerkkiä.

Yesterday Once More - on pitkään alalla ollut vintage kauppa, joka on vaihtamassa omistajaa.

Daisy Day - on verkon secon hand kauppoja. Joukossa myös vintage vaatteita.

Eräitä nuoruusvuosieni lukuelämyksiä

Yritän koota eräänlaista lukuhistoriaa, joka kertoo kehityksestäni kirjojen ystävänä. Ensimmäinen julkaisuni kertoin noin 8-14 vuotiaana lukemistani lasten- ja nuortenkirjoista. Nämä kirjat olen lukenut puolestani arviolta 15-25 vuotiaana ja ne kuuluvat jo aikuisten kirjallisuuteen. 

Nuoruusiän kirjat eivät herätä aivan samanlaisia nostalgian tunteita kuin lapsuuden rakkaat ystävät, vaikka osan niistäkin olen lukenut useampaan kuin yhteen kertaan. Jokainen niistä on puhutellut omalla tavallaan. Tosin kuin lastenkirjallisuuslistalla, tälle listalle on päätynyt pääosin joko jonkinlaisia klassikoita tai vähintään tunnettujen kirjalijoiden toissijaisia teoksia. Kotimaista kirjallisuutta sillä ei ole lainkaan.

Keskiyön lapset oli ensimmäinen
lukemani Shalman Rushien kirja.
Se oli myös Rushdien läpimurtoteos.

Jouduin väkisinkin karsimassa listaa, koska siihen eivät yksinkertaisesti mahtuneet kaikki minuun vaikuttaneet kirjat. Listalla ei ole Tolkienin Taru Sormusten Herrasta eikä Linnunradan käsikirja liftareille (sarja) - niin paljon kuin molempia kirjoja rakastan. Pois ovat jääneet myös mm. Terry Pratchetin noidat. Spekulatiivinen fiktio* on ylipäätänsä saanut vähemmän huomioita, kuin kenties ansaistsisi. Marquez edustaa kuitenkin maagista realismia ja Rushdie ja Eco ovat mystisiä omalla tavallaan. Listalta on karsittu myös kaikki dekkarit, koska ne eivät yksinkertaisesti mahtuneet mukaan, vaikka johdattivatkin minut pienenä aikuisten kirjojen maailmaan.

Jätin pois myös Torey Haydenin Auringonkukkametsän, vaikka sen lukeminen olikin minulle henkilökohtainen kokemus. En karsinut listalta vain kevyttä kirjallisuutta, vain jätin pois myös Shakespearen, Seitsemän veljestä (ainoana kotimaisena) ja Orwellin Eläinten vallankumouksen. Jos olisin jättänyt sille kaikki alkuperäiset kirjat, lista olisi paisunut aivan liian pitkäksi.

Gabriel Garzia Marquez: Rakkaudesta ja muista riivaajista
Marquez on latinalaisamerikkalaisen maagisen realismin kenties tunnetuin kirjailija. Kirjailijan tunnetuin kirja on Sadan vuoden yksinäisyys. Tämä kirja sijoittuu 1700-luvulle ja kertoo Sierva Marian tarinan. Tyttö kasvaa yltäkylläisessä, mutta samalla karussa ympäristössä ja joutuu vesikauhuisen koiran puremaksi. Ympäristö reakoi taikauskoisella tavalla. Matkan varrella hän rakastuu ystävälliseen pappiin. Lopulta Sierva Maria kuolee rauhassa kaikilta riivaajiltaan. Kirjassa ovat salaperäisesti mukana hiukset, joita ei ole koskaan leikattu pyhimyksille annetun lupauksen mukaisesti. Sairasvuoteella minua viihdyttänyt kirja on tyylisuuntansa puhdasverinen edustaja ja sai minut lukemaan myös muita Marquezin kirjoja.

Salman Rushdie: Keskyön lapset
Keskiyön lapset on Intian tarina henkilöhistoriaksi puettuna. Se kuvaa ikäänkuin malli esimerkin kautta yhteiskunnan muutosta ja politiikan kiemuroita. Toisaalta tarinaan sekoittuu maagisia ja yliluonnollisia elementtejä. Samalla se on maustettu hilpeällä ja toisinaan terävälläkin huumorilla.
Kirjan päähenkilö syntyy keskiyöllä samalla hetkellä kuin kotimaansa. Keskiyön lapsia on kaikkiaan 1001 ja kaikilla heillä on erityisiä voimia. Saleemin kyky on lukea toisten ajatuksia. Kirjassa hän pyrkii yhdistämää keskiyön lapset. Kirjassa on lukuisia kerroksia, sisäisiä tarinoita ja myös takaumia. Hilpeästä poikkoilustaan huolimatta tarina pysyy kasassa ja vie mennessään.
Wikipediassa kirja on luokiteltu maagiseen realismiin, jota se kyllä muistuttaa, vaikka käsittääkseni akateemisesti maagisen realismin piiriin luetaan vain latinalaisamerikkalaista kirjallisuutta.

Charles Dickens: Joulutarina
Joulutarina on edelleen yksi kaikkien aikojen suosikkejani. Vaikka siitä on tehty kaikenlaisia versioita piirretyn ja näytelmänkin keinoin, niin edelleen alkuperäinen tarina on äärimmäisen koskettava. Kirja puhuu siitä, kuinka raha yksin ei tuo onnea ja kuinka tärkeitä ovat läheiset ihmiset. Rahalla ei voi paikata yksinäisyyttä, joka koskettaa viimeistään silloin kun kuoleman varjo osuu kohdalle. Realistisen koulukunnan edustajaksi luetun Charles Dickensin kirjaksi tarina on yllättävän fantastinen. Samalla se on kuitenkin tiukasti kiinni aikakautensa todellisuudessa.

Leo Tolstoi: Anna Karenina
Anna Kareninan voimana ovat sen monet kertojat ja syvälliset ihmiskuvat. Kirja ei kerro vaan nimihahmonsa, vaan myös tämän läheisten tarinoita. Keskustarinoina ovat kaksi rakkautta - onneton ja onnellinen. Anna antautuu rakkautensa vietäväksi ja antaa sille kaikkensa. Lopulta elämä muuttuu tyhjäksi, kun se murenee hänen ympärillään, ja rakkaus ei enää riitäkään. Kuin kontrastina sille on Kittyn murtuneesta sydämestä hiljaa kasvava lempeä rakkaus Nikolaihin. Kirja avasi aikanaan näkemään tarinankerronnan monet erilaiset mahdollisuudet. Muistan siitä myös 70-sivuisen metsästysretken kuvauksen, joka oli opuksen ainoa tylsähkö kohta.

Ernst Hemingway: Vanhus ja meri
Vanhus ja meri palauttavat mieleen aurinkoisen launatai aamun, jolloin kyseisen kirjan ahmin. En yksinkertaisesti pystynyt laskemaan sitä kädestäni, ennen kuin olin lukenut sen kokonaan, vaikka aiheen itsessään ei voisi kuvitella olevan kovin kiinnostava, eikä myöskään erityisen jännittävä. Kirjassa vanha kalastaja pyytää miltei pakkomielteisesti suurta purjekalaa (tai marliinia) pikku veneellään. Lopulta vanhus saa raahattua kalan rantaan, mutta tarina ei kuitenkaan pääty kovin onnellisesti. Kirjassa vietteli kaunis kuvaus ja Hemingwayn upea kerronta taito.

Madame de La Fayetten Clèvesin prinsessan
Clevesin prinsessa on tarina rakkaudesta ja uskollisuudesta. Tarinan sankaritar ei ole rakastunut aviomieheensä, jolle hänet on naitettu. Sitten hän tapaa sankarin, joka varastaa hänen sydämensä ja on pettää aviomiestään. Aviomies ymmärtää tilanteen ja antaa anteeksi. Tämän jälkeen prinsessa ei voi edes miehensä kuoleman jälkeen uudistaa suhdettaan rakastettuunsa, vaan eristyy leskeksi jäätyään. Tarina on omalla tavallaan traaginen.

Paholaisen kirjeopisto on
pirullinen kirjeromaani.

C. S. Lewis: Paholaisen kirjeopisto
Paholaisen kirjeopiston luin aikanaan seurakuntanuorena ja se on terävän ivallinen kuvaus kristtittyjen turhamaisuudesta ja seurakuntaelämän omituisista kiemuroista. Täytyy olla jonkun verran kuvioihin tutustunut, jotta kirja avautuisi, mutta jos niistä on kokemusta, se on hauska ja oivaltava. Kirja ei ole vahvasti juonellinen, vaan enemmänkin essee-kirjallisuutta, josta juoni on luetttavissa korkeintaan rivien välistä.
Luin aikanaan jonkin verran ns. hengellistä kaunokirjallisuutta ja suurin osa siitä on kornia ja kliseistä. Lewis ei kuitenkaan kliseisiin ja seurakuntalaisten pyhimskuvan kiillottamiseen sorru. Kirja on kirjeromaanin muodossa oleva opastus pikkupirulle, kuinka selviytyä haastavasta uskovaisten johdattamisesta harhapoluille... Samalla se puhuu ihmisyydestä myös yleisesti humoristisen äänenpainoin.

Ursula Le Guin: Pimeyden vasenkäsi
Pimeyden vasenkäsi puhuu ihmisyyden ja sukupuolisuuden eri puolista ja siitä kuinka ne voivat näkyä samassa ihmisessä eri hetkinä eri tavalla. Kirja on melko tyylipuhdasta avaruusscifiä, mutta kuitenkin filosofisilla mausteilla. Aikanaan kirja puhutteli nimenomaan ihmisyyden kuvauksena. Voisin kuvitella, että se kiinnostaisi myös sellaista, joka pohtii oman sukupuolisuutensa rajoja.

Jane Austen: Viisasteleva sydän
Viisasteleva sydän on eräs lempikirjoistani, joita luen säännöllisesti. Se puhuttelee paitsi tarinan moniulotteisuudella, myös koskettavuudella. Kirjassa on henkilöhahmoja, jotka tuovat mieleen ihmiset omasta elämästäni ja ehkä siksi se puhuttelee minua enemmän kuin Austenin muut kirjat.
Austenia on joskus väheksytty, koska hän käsittelee rakkautta ja parisuhteen muodostamista, mutta Austenin näkökulma ei ole stereotyyppinen tai naivi ja hänen henkilöhahmonsa ovat teräviä ja yleisinhimillisiä. Viisasteleva sydän on pohjimmiltaan kirja kärsivällisestä toisten ihmisten kunnioittamisesta, toisista mahdollisuuksista, sydämensä kuuntelemisesta ja anteeksiannosta. Se on myös kirja aikuiseksi varttumisesta ja epätäydellisyyden hyväksymisestä.

Umberto Eco: Foucaultin heiluri
Foucaultin heiluri on kirja salaseuroista, okkultismista (eli salaopeista) ja salaliitttoteorioista. Siinä huvuitellaan luomalla historiallisen salaliittoteoria, joka yllättäen osuu toisia arkaan paikkaan. Alkaa hämmentävä kujanjuoksu, jonka oudot kiemurat yllättävät parkkiintuneenkin lukijan. Kirja on kaunokirjallisesti kaunis ja omallaan tavallaan syvällinen. Samalla se heijastelee kirjailijan laajaa historian ja kulttuurin tuntemusta. Nuorta lukijaa se puhutteli sekä jännityksellä, salaperäisyydellä että myös älyllisyydellä. Salaliittoteorioita ja uskonnollisia salaseuroja jo paljon ennen Dan Brownia.

Margaret Atwood: Orjattaresi
Orjatar on dystopinen** kuvaus tulevaisuudesta, jossa hedelmällisyyden laskettua lapsen jo saaneista naisista on tullut arvotavaraa. Kirjan alkuperäinen nimi "Handmaiden's tale" tarkoittaa oikeastaan palvelijattaren tarinaa ja viittaa vanhan testamentin Abrahamin palvelijattareen, joka synnytti tälle lapsen, kun oma vaimo ei kyennyt.

Huhtikuun noita oli ensimmäinen
johdatus novellien maailmaan.

Yhteiskunta jota kirjassa kuvataan on myöskin vääristyneellä tavalla uskonnollinen ja lasten synnyttämisestä valtaa pitäville miehille on tehty jonkinlainen uskonnollinen velvollisuus. Yhdynnässä on paikalla hedelmätön vaimokin ja sen tarkoitus on yksinomaan synnyttää lapsia. Lapsettomuus on yksinomaan naisen syy, riippumatta siitä, mistä se todellisuudessa johtuu. Niinpä osa "palvelijattarista" hankkiutuu raskaaksi lääketieteellisen henkilökunnan "avustamina".
Myöhemmin olen lukenut muitakin Atwoodin kirjoja ja pidän hänen uskottavasta tavasta kuvata tulevaisuutta ja yhteiskunnallisesti kantaaottavasta ja ajatuksia herättävästä kerronnasta.

Ray Bandbury: Huhtikuun noita
Huhtikuun noita on novellikokoelma spekulatiivista fiktiota todelliselta tyylitaiturilta. Pidän ehkä filosofisesti värittyneestä spefistä ja tämä on täynnä ajatuksia herättäviä tarinoita. Kokoelmassa ei ole yhtään ohilyöntiä, vaan jokainen tarina kerrallaan iskee syvälle. Tämä kokoelma oli yksi ensimmäisiä, joka auttoivat hieman ymmärtämään novellitaiteen voimaa. Pidempi tarina ei ole välttämättä parempi.


* Spekulatiivinen fiktio on yhteisnimitys kaikenlaiselle kummalle kirjallisuudelle, joiden klassisimpia muotoja ovat fantaisa, science fiction (eli scifi tai tieteiskirjallisuus) ja perinteinen kauhu-kirjallisuus. Sen rajoja on viime vuosina venytetty moneen suuntaan. 
** Dystopia on utopian (unelman) vastakohta eli tavalla tai toisella masentava tai jopa painajaismainen kuvaus vaihtoehtoisesta todellisuudesta tai tulevaisuudesta