Eräitä nuoruusvuosieni lukuelämyksiä

Yritän koota eräänlaista lukuhistoriaa, joka kertoo kehityksestäni kirjojen ystävänä. Ensimmäinen julkaisuni kertoin noin 8-14 vuotiaana lukemistani lasten- ja nuortenkirjoista. Nämä kirjat olen lukenut puolestani arviolta 15-25 vuotiaana ja ne kuuluvat jo aikuisten kirjallisuuteen. 

Nuoruusiän kirjat eivät herätä aivan samanlaisia nostalgian tunteita kuin lapsuuden rakkaat ystävät, vaikka osan niistäkin olen lukenut useampaan kuin yhteen kertaan. Jokainen niistä on puhutellut omalla tavallaan. Tosin kuin lastenkirjallisuuslistalla, tälle listalle on päätynyt pääosin joko jonkinlaisia klassikoita tai vähintään tunnettujen kirjalijoiden toissijaisia teoksia. Kotimaista kirjallisuutta sillä ei ole lainkaan.

Keskiyön lapset oli ensimmäinen
lukemani Shalman Rushien kirja.
Se oli myös Rushdien läpimurtoteos.

Jouduin väkisinkin karsimassa listaa, koska siihen eivät yksinkertaisesti mahtuneet kaikki minuun vaikuttaneet kirjat. Listalla ei ole Tolkienin Taru Sormusten Herrasta eikä Linnunradan käsikirja liftareille (sarja) - niin paljon kuin molempia kirjoja rakastan. Pois ovat jääneet myös mm. Terry Pratchetin noidat. Spekulatiivinen fiktio* on ylipäätänsä saanut vähemmän huomioita, kuin kenties ansaistsisi. Marquez edustaa kuitenkin maagista realismia ja Rushdie ja Eco ovat mystisiä omalla tavallaan. Listalta on karsittu myös kaikki dekkarit, koska ne eivät yksinkertaisesti mahtuneet mukaan, vaikka johdattivatkin minut pienenä aikuisten kirjojen maailmaan.

Jätin pois myös Torey Haydenin Auringonkukkametsän, vaikka sen lukeminen olikin minulle henkilökohtainen kokemus. En karsinut listalta vain kevyttä kirjallisuutta, vain jätin pois myös Shakespearen, Seitsemän veljestä (ainoana kotimaisena) ja Orwellin Eläinten vallankumouksen. Jos olisin jättänyt sille kaikki alkuperäiset kirjat, lista olisi paisunut aivan liian pitkäksi.

Gabriel Garzia Marquez: Rakkaudesta ja muista riivaajista
Marquez on latinalaisamerikkalaisen maagisen realismin kenties tunnetuin kirjailija. Kirjailijan tunnetuin kirja on Sadan vuoden yksinäisyys. Tämä kirja sijoittuu 1700-luvulle ja kertoo Sierva Marian tarinan. Tyttö kasvaa yltäkylläisessä, mutta samalla karussa ympäristössä ja joutuu vesikauhuisen koiran puremaksi. Ympäristö reakoi taikauskoisella tavalla. Matkan varrella hän rakastuu ystävälliseen pappiin. Lopulta Sierva Maria kuolee rauhassa kaikilta riivaajiltaan. Kirjassa ovat salaperäisesti mukana hiukset, joita ei ole koskaan leikattu pyhimyksille annetun lupauksen mukaisesti. Sairasvuoteella minua viihdyttänyt kirja on tyylisuuntansa puhdasverinen edustaja ja sai minut lukemaan myös muita Marquezin kirjoja.

Salman Rushdie: Keskyön lapset
Keskiyön lapset on Intian tarina henkilöhistoriaksi puettuna. Se kuvaa ikäänkuin malli esimerkin kautta yhteiskunnan muutosta ja politiikan kiemuroita. Toisaalta tarinaan sekoittuu maagisia ja yliluonnollisia elementtejä. Samalla se on maustettu hilpeällä ja toisinaan terävälläkin huumorilla.
Kirjan päähenkilö syntyy keskiyöllä samalla hetkellä kuin kotimaansa. Keskiyön lapsia on kaikkiaan 1001 ja kaikilla heillä on erityisiä voimia. Saleemin kyky on lukea toisten ajatuksia. Kirjassa hän pyrkii yhdistämää keskiyön lapset. Kirjassa on lukuisia kerroksia, sisäisiä tarinoita ja myös takaumia. Hilpeästä poikkoilustaan huolimatta tarina pysyy kasassa ja vie mennessään.
Wikipediassa kirja on luokiteltu maagiseen realismiin, jota se kyllä muistuttaa, vaikka käsittääkseni akateemisesti maagisen realismin piiriin luetaan vain latinalaisamerikkalaista kirjallisuutta.

Charles Dickens: Joulutarina
Joulutarina on edelleen yksi kaikkien aikojen suosikkejani. Vaikka siitä on tehty kaikenlaisia versioita piirretyn ja näytelmänkin keinoin, niin edelleen alkuperäinen tarina on äärimmäisen koskettava. Kirja puhuu siitä, kuinka raha yksin ei tuo onnea ja kuinka tärkeitä ovat läheiset ihmiset. Rahalla ei voi paikata yksinäisyyttä, joka koskettaa viimeistään silloin kun kuoleman varjo osuu kohdalle. Realistisen koulukunnan edustajaksi luetun Charles Dickensin kirjaksi tarina on yllättävän fantastinen. Samalla se on kuitenkin tiukasti kiinni aikakautensa todellisuudessa.

Leo Tolstoi: Anna Karenina
Anna Kareninan voimana ovat sen monet kertojat ja syvälliset ihmiskuvat. Kirja ei kerro vaan nimihahmonsa, vaan myös tämän läheisten tarinoita. Keskustarinoina ovat kaksi rakkautta - onneton ja onnellinen. Anna antautuu rakkautensa vietäväksi ja antaa sille kaikkensa. Lopulta elämä muuttuu tyhjäksi, kun se murenee hänen ympärillään, ja rakkaus ei enää riitäkään. Kuin kontrastina sille on Kittyn murtuneesta sydämestä hiljaa kasvava lempeä rakkaus Nikolaihin. Kirja avasi aikanaan näkemään tarinankerronnan monet erilaiset mahdollisuudet. Muistan siitä myös 70-sivuisen metsästysretken kuvauksen, joka oli opuksen ainoa tylsähkö kohta.

Ernst Hemingway: Vanhus ja meri
Vanhus ja meri palauttavat mieleen aurinkoisen launatai aamun, jolloin kyseisen kirjan ahmin. En yksinkertaisesti pystynyt laskemaan sitä kädestäni, ennen kuin olin lukenut sen kokonaan, vaikka aiheen itsessään ei voisi kuvitella olevan kovin kiinnostava, eikä myöskään erityisen jännittävä. Kirjassa vanha kalastaja pyytää miltei pakkomielteisesti suurta purjekalaa (tai marliinia) pikku veneellään. Lopulta vanhus saa raahattua kalan rantaan, mutta tarina ei kuitenkaan pääty kovin onnellisesti. Kirjassa vietteli kaunis kuvaus ja Hemingwayn upea kerronta taito.

Madame de La Fayetten Clèvesin prinsessan
Clevesin prinsessa on tarina rakkaudesta ja uskollisuudesta. Tarinan sankaritar ei ole rakastunut aviomieheensä, jolle hänet on naitettu. Sitten hän tapaa sankarin, joka varastaa hänen sydämensä ja on pettää aviomiestään. Aviomies ymmärtää tilanteen ja antaa anteeksi. Tämän jälkeen prinsessa ei voi edes miehensä kuoleman jälkeen uudistaa suhdettaan rakastettuunsa, vaan eristyy leskeksi jäätyään. Tarina on omalla tavallaan traaginen.

Paholaisen kirjeopisto on
pirullinen kirjeromaani.

C. S. Lewis: Paholaisen kirjeopisto
Paholaisen kirjeopiston luin aikanaan seurakuntanuorena ja se on terävän ivallinen kuvaus kristtittyjen turhamaisuudesta ja seurakuntaelämän omituisista kiemuroista. Täytyy olla jonkun verran kuvioihin tutustunut, jotta kirja avautuisi, mutta jos niistä on kokemusta, se on hauska ja oivaltava. Kirja ei ole vahvasti juonellinen, vaan enemmänkin essee-kirjallisuutta, josta juoni on luetttavissa korkeintaan rivien välistä.
Luin aikanaan jonkin verran ns. hengellistä kaunokirjallisuutta ja suurin osa siitä on kornia ja kliseistä. Lewis ei kuitenkaan kliseisiin ja seurakuntalaisten pyhimskuvan kiillottamiseen sorru. Kirja on kirjeromaanin muodossa oleva opastus pikkupirulle, kuinka selviytyä haastavasta uskovaisten johdattamisesta harhapoluille... Samalla se puhuu ihmisyydestä myös yleisesti humoristisen äänenpainoin.

Ursula Le Guin: Pimeyden vasenkäsi
Pimeyden vasenkäsi puhuu ihmisyyden ja sukupuolisuuden eri puolista ja siitä kuinka ne voivat näkyä samassa ihmisessä eri hetkinä eri tavalla. Kirja on melko tyylipuhdasta avaruusscifiä, mutta kuitenkin filosofisilla mausteilla. Aikanaan kirja puhutteli nimenomaan ihmisyyden kuvauksena. Voisin kuvitella, että se kiinnostaisi myös sellaista, joka pohtii oman sukupuolisuutensa rajoja.

Jane Austen: Viisasteleva sydän
Viisasteleva sydän on eräs lempikirjoistani, joita luen säännöllisesti. Se puhuttelee paitsi tarinan moniulotteisuudella, myös koskettavuudella. Kirjassa on henkilöhahmoja, jotka tuovat mieleen ihmiset omasta elämästäni ja ehkä siksi se puhuttelee minua enemmän kuin Austenin muut kirjat.
Austenia on joskus väheksytty, koska hän käsittelee rakkautta ja parisuhteen muodostamista, mutta Austenin näkökulma ei ole stereotyyppinen tai naivi ja hänen henkilöhahmonsa ovat teräviä ja yleisinhimillisiä. Viisasteleva sydän on pohjimmiltaan kirja kärsivällisestä toisten ihmisten kunnioittamisesta, toisista mahdollisuuksista, sydämensä kuuntelemisesta ja anteeksiannosta. Se on myös kirja aikuiseksi varttumisesta ja epätäydellisyyden hyväksymisestä.

Umberto Eco: Foucaultin heiluri
Foucaultin heiluri on kirja salaseuroista, okkultismista (eli salaopeista) ja salaliitttoteorioista. Siinä huvuitellaan luomalla historiallisen salaliittoteoria, joka yllättäen osuu toisia arkaan paikkaan. Alkaa hämmentävä kujanjuoksu, jonka oudot kiemurat yllättävät parkkiintuneenkin lukijan. Kirja on kaunokirjallisesti kaunis ja omallaan tavallaan syvällinen. Samalla se heijastelee kirjailijan laajaa historian ja kulttuurin tuntemusta. Nuorta lukijaa se puhutteli sekä jännityksellä, salaperäisyydellä että myös älyllisyydellä. Salaliittoteorioita ja uskonnollisia salaseuroja jo paljon ennen Dan Brownia.

Margaret Atwood: Orjattaresi
Orjatar on dystopinen** kuvaus tulevaisuudesta, jossa hedelmällisyyden laskettua lapsen jo saaneista naisista on tullut arvotavaraa. Kirjan alkuperäinen nimi "Handmaiden's tale" tarkoittaa oikeastaan palvelijattaren tarinaa ja viittaa vanhan testamentin Abrahamin palvelijattareen, joka synnytti tälle lapsen, kun oma vaimo ei kyennyt.

Huhtikuun noita oli ensimmäinen
johdatus novellien maailmaan.

Yhteiskunta jota kirjassa kuvataan on myöskin vääristyneellä tavalla uskonnollinen ja lasten synnyttämisestä valtaa pitäville miehille on tehty jonkinlainen uskonnollinen velvollisuus. Yhdynnässä on paikalla hedelmätön vaimokin ja sen tarkoitus on yksinomaan synnyttää lapsia. Lapsettomuus on yksinomaan naisen syy, riippumatta siitä, mistä se todellisuudessa johtuu. Niinpä osa "palvelijattarista" hankkiutuu raskaaksi lääketieteellisen henkilökunnan "avustamina".
Myöhemmin olen lukenut muitakin Atwoodin kirjoja ja pidän hänen uskottavasta tavasta kuvata tulevaisuutta ja yhteiskunnallisesti kantaaottavasta ja ajatuksia herättävästä kerronnasta.

Ray Bandbury: Huhtikuun noita
Huhtikuun noita on novellikokoelma spekulatiivista fiktiota todelliselta tyylitaiturilta. Pidän ehkä filosofisesti värittyneestä spefistä ja tämä on täynnä ajatuksia herättäviä tarinoita. Kokoelmassa ei ole yhtään ohilyöntiä, vaan jokainen tarina kerrallaan iskee syvälle. Tämä kokoelma oli yksi ensimmäisiä, joka auttoivat hieman ymmärtämään novellitaiteen voimaa. Pidempi tarina ei ole välttämättä parempi.


* Spekulatiivinen fiktio on yhteisnimitys kaikenlaiselle kummalle kirjallisuudelle, joiden klassisimpia muotoja ovat fantaisa, science fiction (eli scifi tai tieteiskirjallisuus) ja perinteinen kauhu-kirjallisuus. Sen rajoja on viime vuosina venytetty moneen suuntaan. 
** Dystopia on utopian (unelman) vastakohta eli tavalla tai toisella masentava tai jopa painajaismainen kuvaus vaihtoehtoisesta todellisuudesta tai tulevaisuudesta

Joitakin lapsuuteni lempikirjoja

En oikein tarkkaan muista, mikä kirja olisi ollut lempikirjani aivan pienenä. Äiti luki meille paljon ja sen muistan, etten ihan pienenä oikein ymmärtänyt muumikirjoja. Toisaalta pidin kovasti kreikkalaisista "saduista" (eli antiikin Kreikan tarinoista "lapsille").

Valitsin tähän esittelyyn joitakin osin vähemmän tunnettuja kirjoja, jotka olivat jääneet mieleeni lapsuuden kirjojen joukosta. Poikkeuksena tunnettavuudesta on Kunnas sekä Somersalo, jotka kirjoista kuitenkin kenties nuorimmalta iältä tuli mieleen ja on siksi mukana. Jätänkin luettelosta pois tutuimmat Annat ja muut rakkaat klassikot. Useat tämän listan kirjoista olen lukenut useampaan kertaan tai ne ovat muuten jättäneet lähtemättömän jäljen mieleeni.

Mestaritontun seikkailut ovat yksi
rakastetuimmista suomalaisista
saturomaaneista.

Kaikkia suosikkejani en edes yrittänyt tälle listalle mahduttaa, niitä oli pikkulukutoukalla niin monia. Listalta ovat jääneet pois mm. Susan Cooperin Pimeä Nousee-sarja, LeGuinin Mameren-tarinat, Hiidenpata-sarja, Tolkienin Hobitti, klassiset tyttökirjat niin meiltä kuin muualta, Lotta-kirjat, Sivar Alhrudin hilpeät Etsiväkaksoset, Tarina vailla loppua, Lintukansan poika, Holly Hobbie, Enid Blytonin kirjat (erityisesti salaisuus-sarja) ja lukemattomat muut suosikit. Kaikkia edellämainittuja voin suositella lämpimästi, eivätkä ne ole listan kirjoja vähemmän rakkaita.

Muistelutuokio on ollut melkoista aivojumppaa, kun on yrittänyt etsiä kirjojen ja kirjailijoiden nimiä muistini sopukoista. Hakukoneista on yllättävästi apua, kunhan tietää, miten niitä käyttää. Listalle nousi yhä useampia kirjoja ja kirjailijoita, joiden synnyttämät elämykset nousivat muistini kätköistä. Nämä kirjat lienee luettu noin 8-14-vuotiaana.

Mauri Kunnas: Koiramäen talossa
En ollut enää kovin pieni, kun meille tulivat ensimmäiset Koiramäki-kirjat pikkuveljen kummitädin toimesta. Koiramäen talossa saattoi olla joko historiainnostukseni synnyttäjä tai sen lämmittäjä. Väliäkö sillä, kun sitä lukiessani joka tapauksessa tajusin, että mennyt maailma kiinnostaa minua. Koiramäki oli täynnä jännitäviä yksityiskohtia, jotka kertoivat menneestä elämästä.

Jyrki Vuori: Turun linnantonttu ja kaupungin kaatajat
Tämä kirja lienee yksi ensimmäisistä lukemistani fantasiaseikkailuista ja jäi mieleen yhdistäessään hauskasti nykymaailmaa ja fantasiatodellisuutta. Lisäksi se puhui rakkaudesta vanhoihin aarteihin - olivat ne vaikka puutalot - ja taistelusta niiden puolesta. Muistelisin kirjan myös olleen vauhdikas ja jännä. Poikkeuksellinen kirja lienee ollut siksi, että se sijoittui kotoisiin ja lapselle tutunoloisiin maailmoihin. Minulla on ollut erityisesti lapsena villi mielikuvitus ja kirja puhutteli myös sitä.

Aili Somersalo: Mestaritontun seikkailut
Somersalon mestaritonttu oli toinen tonttuaiheinen saturomaani, joka tarttui käsiini lapsuusvuosina ja josta muistaakseni tokaluokkalaisena pidin hurjasti. Se oli puhtaammin saturomaani kuin Vuoren teos ja puhdasta fantasiaa. Muistan kirjasta paremmin satumaisen tunnelman kuin mitä ajatuksia se herätti. Hesarin äänestyksessä 2004 kirja valittiin kaikkien aikojen kotimaiseksi lastenkirjaksi.

C. S. Lewis: Hevonen ja poika
En tiedä miksi, mutta muistan kuitenkin, että tämä kirja oli suosikkini Narnia-sarjassa. Huolimatta siitä, että Velho ja Leijona oli kenties elämyksellisempi ja synnytti oivalluksen, saattaa olla, että aloin olla siinä iässä, että tämän narniasarjan sivujuonteen romantiikalla maustettu tarina puhutteli hieman enemmän. Kirja on myös hevoskirja, sillä se kertoo pojan ja tämän ratsun yhteydestä. Vaikken ole varsinainen hevostyttö, niin isäni ja setäni olivat hevosmiehiä ja hevoset ovat edelleen rakkaita muistoja lapsuudesta. Se oli yksi niistä kirjoista, jotka saivat minut rakastumaan fantasiaan.

Jalmari Sauli: Merten huuhkajat
Saulin historialliset poikien seikkailukirjat ovat kestäneet yllättävästi aikaa ja niiden kerronta on eläväistä. Niissä yhdistyy erähenki ja seikkailujen sekoittuminen historiallisiin tapahtumiin. Vaikka kirjat oli kirjoitettu vuosikymmeniä aiemmin (1920-1930-luvuilla), ne puhuttelivat uusintapainoksina vielä 1980-luvun nuorta lukijaakin. Kirjan merirosvoseikkailu sijoittuu 1400-luvun Suomeen ja piispa Maunu Tavastin aikoihin. Tavataanpa kirjassa itse piispakin. Vaikka olen lukenut nuorena innolla romaaneja Skotlanin ja Englannin historiasta, täytyy myöntää, että oman maan historia puhutteli aivan erityisellä tavalla, vaikkei ote ehkä ollut täysin moderni. Vähän samaa suoraselkäistä henkeä kirjassa on aistittavissa, kuin esimerkiksi Mary Markin tyttökirjoissa.

Noidat olivat nuoruuteni
lempi fantsiahahmoja.

Eva Ibbotson: Voi noita noitia
Ibbotsonin noitakirja kiehtoi jo aiheensa puolesta. Isäni kotiseudulla savossa oli varsin elävä trulliperinne ja noidiksi pukeutuminen ja noitiminen oli yksi pääsiäis iloista. Kirjassa on jännittäviä kiemuroita, mutta myös nuorta tyttöä kiehtonutta romantiikkaa.
Alkuasetelmana mahtava Velho huomaa vanhenevansa ja haluaa itselleen seuraajan. Niinpä hän päättää löytää itselleen vaimon kammottavien noitien joukossa. Kirjan sankaritar on valkoinen noita, joka ihastuu velhoon ja haluaa osallistua kilpailuun, mutta onnistuu vain onnellisissa taioissa, kunnes... Myöhemmin myös Pottereihin tutustuneena, mielestäni tämä on parempi kirja samasta aiheesta. Tämäkin oli niitä kirjoja, joita onnistuin lukemaan useampaan kertaan nuoruusvuosinani.

Astrid Lingren: Riitta-Maija keventää sydäntään
Vaikka Veljeni leijonamieli on jäänyt mieleeni koskettavana ja elävänä kokemuksena, niin olen kuitenkin lukenut kirjeromaania Riitta-Maijasta vieläkin innokkaammin. Sain kirjan käsiini luultavasti siinä iässä, kun romantiikka jo hieman kutkuttaa nuoren tytön sydäntä, mutta pojat eivät kuitenkaan vielä kiinnosta oikein tosisaan. Kirja koostuu Riitta-Maijan kirjeistä "hienolle" Tukholmalaiselle kirjeystävälleen ja kertoo tämän boheemista perheestä ja kasvamisesta aikuiseksi pikku kaupungissa. Kirja oli todenmakuinen tyttökirja, joka ahmimieni Merri Vikin Lotta-kirjojen tavoin puhutteli realismillaan ja myös humoristisella otteellaan.

Bjarne B. Reuter: Sedän suuri keikka (ja sarjan muut osat)
Reuterin nuortenkirjat puhuttelivat hulvattomalla (jopa aika mustalla) huumorillaan. Muistan ala-asteen loppuvuosina lukeneeni näitä kilpaa pari vuotta vanhemman serkkutytön kanssa. Kirjat kertoivat veljessarjasta, jonka isä ja sedät olivat pikkurikollisia. Pojat joutuivat viatonta villiyttään kaikenlaisiin kommelluksiin ja harmeihin osin omasta ja osin aikuisten epäluotettavuuden vuoksi. Mukana seikkaili myös miltei yhtä villi pikkusisko. Kirjoissa on vähän samaa henkeä kuin parhaissa aikuisten veijariromaaneissa.

Christine Nöstlinger: Suklaata ja Särkyneitä sydämiä & Pikkuveljestä on pelkkää harmia
Itävaltalaisen lasten-ja nuortenkirjailijan realsitiset teini-kuvaukset puhuttelivat minua yläaste-ikäisenä. Niissä sekoittuivat erilaiset aikuistumisen kuviot ja ne olivat kirjallisesti kiinnostavia. Valitettavasti Nöstlinger on enemmän lasten kuin nuortenkirjailija ja silksi puhuttelevia nuortenkirjoja ei ollut monia. Ne olivat kuitenkin mainiota kirjallisuusterapiaa tuolloin melko yksinäiselle teinille, joka yritti sopeutua uuteen kouluun vieraalla paikkakunnalla.

Noitavaelluksen olen lukenut
uudestaan myös aikuisena.

Maria Gripe: Pörriäinen lentää hämärässä
Ruotsalainen Gripe on Nöstlingerin ja alla mainitun Mahyn tavoin sekä lasten että nuortenkirjailija. Hänen tarinansa ovat historiallisia tarinoita mystisin maustein. Pörriäinen lentää hämärässä juoneen sekoittuvat sekä mystiset sittiäiset että niiden serkut egyptiläiset skrapeet. Vieras Aikojen takaa ja Varjojen-sarja kuuluvat samaan salaperäiseen perheeseen, jossa perinteinen dekkari ja spekulatiivinen tarinankerronta sekoittuvat historialliseen nuortenkirjaan. Kirjassa ovatkin mukana kaikki rakastamani elementit kauniisti sanoitettuina.

Margaret Mahy: Noitavaellus
Noitavaellus on taitavan sanataiturin uusiseelantilaisen lasten- ja nuoretenkirjailija Margaret Mahyn valloittava romaani, jossa fantasia ja arkitodellisuus jälleen sekoittuvat toisiinsa. Mahyn kieli on rikasta, mikä tekee kirjasta lumoavan. 14-vuotiaan Lauran pikkuveli joutuu pahansuovan olennon uhriksi ja läheisistä vain Laura ymmärtää, mistä on kyse. Hän näet on puolivälissä - taikamaailman rajalla.
Laura kääntyy vanhemman kuolutoverin ja valojaoppilaan Sorryn puoleen, josta hän on varma, että tämä on noitapoika. Sorryn ja tämän isoäidin ja äidin kanssa Laura aloittaa pelastusoperaation, jolla on hintansa. Mukana on aimo annos melko viatonta romantiikkaa, joka fantasiasta huolimatta maistuu yllättävän realistiselta. Taisin olla itse suurin piirtein Lauran ikäinen, kun luin kirjan ensi kertaa.

Cynthia Voigt: Matkalla kotiin
Kirja kertoo äidin sairastumisesta ja katomaisesta ja siitä kuinka teini-iän kynnyksellä oleva isosisko Dicey joutuu ottamaan vastuun pikkusisaruksistaan ja johdattamaan nämä kotiin isoäidin luokse. Vaikka kirja ei kuulukaan spekulatiiviseen kirjallisuuteen, menneisyys verhoituu siinä salaperäisyyden verhon alle.
Kirja oli ensimmäinen osa 1980-luvulla kirjoitetusta kirjasarjasta, joka kertoi Tillermani-suvun nuorista. Voigt on edellämainittuje kolmen tapaan myös palkittu nuortenkirjailija, jolla on laaja tuotanto. Suomeksi kirjoja ei kuitenkaan juurikaan ole käännetty Tillerman Saagan ulkopuolelta.