Yritän koota eräänlaista lukuhistoriaa, joka kertoo kehityksestäni kirjojen ystävänä. Ensimmäinen julkaisuni kertoin noin 8-14 vuotiaana lukemistani lasten- ja nuortenkirjoista. Nämä kirjat olen lukenut puolestani arviolta 15-25 vuotiaana ja ne kuuluvat jo aikuisten kirjallisuuteen.
Nuoruusiän kirjat eivät herätä aivan samanlaisia nostalgian tunteita kuin lapsuuden rakkaat ystävät, vaikka osan niistäkin olen lukenut useampaan kuin yhteen kertaan. Jokainen niistä on puhutellut omalla tavallaan. Tosin kuin lastenkirjallisuuslistalla, tälle listalle on päätynyt pääosin joko jonkinlaisia klassikoita tai vähintään tunnettujen kirjalijoiden toissijaisia teoksia. Kotimaista kirjallisuutta sillä ei ole lainkaan.
Jouduin väkisinkin karsimassa listaa, koska siihen eivät yksinkertaisesti mahtuneet kaikki minuun vaikuttaneet kirjat. Listalla ei ole Tolkienin Taru Sormusten Herrasta eikä Linnunradan käsikirja liftareille (sarja) - niin paljon kuin molempia kirjoja rakastan. Pois ovat jääneet myös mm. Terry Pratchetin noidat. Spekulatiivinen fiktio* on ylipäätänsä saanut vähemmän huomioita, kuin kenties ansaistsisi. Marquez edustaa kuitenkin maagista realismia ja Rushdie ja Eco ovat mystisiä omalla tavallaan. Listalta on karsittu myös kaikki dekkarit, koska ne eivät yksinkertaisesti mahtuneet mukaan, vaikka johdattivatkin minut pienenä aikuisten kirjojen maailmaan.
Jätin pois myös Torey Haydenin Auringonkukkametsän, vaikka sen lukeminen olikin minulle henkilökohtainen kokemus. En karsinut listalta vain kevyttä kirjallisuutta, vain jätin pois myös Shakespearen, Seitsemän veljestä (ainoana kotimaisena) ja Orwellin Eläinten vallankumouksen. Jos olisin jättänyt sille kaikki alkuperäiset kirjat, lista olisi paisunut aivan liian pitkäksi.
Gabriel Garzia Marquez: Rakkaudesta ja muista riivaajista
Marquez on latinalaisamerikkalaisen maagisen realismin kenties tunnetuin kirjailija. Kirjailijan tunnetuin kirja on Sadan vuoden yksinäisyys. Tämä kirja sijoittuu 1700-luvulle ja kertoo Sierva Marian tarinan. Tyttö kasvaa yltäkylläisessä, mutta samalla karussa ympäristössä ja joutuu vesikauhuisen koiran puremaksi. Ympäristö reakoi taikauskoisella tavalla. Matkan varrella hän rakastuu ystävälliseen pappiin. Lopulta Sierva Maria kuolee rauhassa kaikilta riivaajiltaan. Kirjassa ovat salaperäisesti mukana hiukset, joita ei ole koskaan leikattu pyhimyksille annetun lupauksen mukaisesti. Sairasvuoteella minua viihdyttänyt kirja on tyylisuuntansa puhdasverinen edustaja ja sai minut lukemaan myös muita Marquezin kirjoja.
Salman Rushdie: Keskyön lapset
Keskiyön lapset on Intian tarina henkilöhistoriaksi puettuna. Se kuvaa ikäänkuin malli esimerkin kautta yhteiskunnan muutosta ja politiikan kiemuroita. Toisaalta tarinaan sekoittuu maagisia ja yliluonnollisia elementtejä. Samalla se on maustettu hilpeällä ja toisinaan terävälläkin huumorilla.
Kirjan päähenkilö syntyy keskiyöllä samalla hetkellä kuin kotimaansa. Keskiyön lapsia on kaikkiaan 1001 ja kaikilla heillä on erityisiä voimia. Saleemin kyky on lukea toisten ajatuksia. Kirjassa hän pyrkii yhdistämää keskiyön lapset. Kirjassa on lukuisia kerroksia, sisäisiä tarinoita ja myös takaumia. Hilpeästä poikkoilustaan huolimatta tarina pysyy kasassa ja vie mennessään.
Wikipediassa kirja on luokiteltu maagiseen realismiin, jota se kyllä muistuttaa, vaikka käsittääkseni akateemisesti maagisen realismin piiriin luetaan vain latinalaisamerikkalaista kirjallisuutta.
Charles Dickens: Joulutarina
Joulutarina on edelleen yksi kaikkien aikojen suosikkejani. Vaikka siitä on tehty kaikenlaisia versioita piirretyn ja näytelmänkin keinoin, niin edelleen alkuperäinen tarina on äärimmäisen koskettava. Kirja puhuu siitä, kuinka raha yksin ei tuo onnea ja kuinka tärkeitä ovat läheiset ihmiset. Rahalla ei voi paikata yksinäisyyttä, joka koskettaa viimeistään silloin kun kuoleman varjo osuu kohdalle. Realistisen koulukunnan edustajaksi luetun Charles Dickensin kirjaksi tarina on yllättävän fantastinen. Samalla se on kuitenkin tiukasti kiinni aikakautensa todellisuudessa.
Leo Tolstoi: Anna Karenina
Anna Kareninan voimana ovat sen monet kertojat ja syvälliset ihmiskuvat. Kirja ei kerro vaan nimihahmonsa, vaan myös tämän läheisten tarinoita. Keskustarinoina ovat kaksi rakkautta - onneton ja onnellinen. Anna antautuu rakkautensa vietäväksi ja antaa sille kaikkensa. Lopulta elämä muuttuu tyhjäksi, kun se murenee hänen ympärillään, ja rakkaus ei enää riitäkään. Kuin kontrastina sille on Kittyn murtuneesta sydämestä hiljaa kasvava lempeä rakkaus Nikolaihin. Kirja avasi aikanaan näkemään tarinankerronnan monet erilaiset mahdollisuudet. Muistan siitä myös 70-sivuisen metsästysretken kuvauksen, joka oli opuksen ainoa tylsähkö kohta.
Ernst Hemingway: Vanhus ja meri
Vanhus ja meri palauttavat mieleen aurinkoisen launatai aamun, jolloin kyseisen kirjan ahmin. En yksinkertaisesti pystynyt laskemaan sitä kädestäni, ennen kuin olin lukenut sen kokonaan, vaikka aiheen itsessään ei voisi kuvitella olevan kovin kiinnostava, eikä myöskään erityisen jännittävä. Kirjassa vanha kalastaja pyytää miltei pakkomielteisesti suurta purjekalaa (tai marliinia) pikku veneellään. Lopulta vanhus saa raahattua kalan rantaan, mutta tarina ei kuitenkaan pääty kovin onnellisesti. Kirjassa vietteli kaunis kuvaus ja Hemingwayn upea kerronta taito.
Madame de La Fayetten Clèvesin prinsessan
Clevesin prinsessa on tarina rakkaudesta ja uskollisuudesta. Tarinan sankaritar ei ole rakastunut aviomieheensä, jolle hänet on naitettu. Sitten hän tapaa sankarin, joka varastaa hänen sydämensä ja on pettää aviomiestään. Aviomies ymmärtää tilanteen ja antaa anteeksi. Tämän jälkeen prinsessa ei voi edes miehensä kuoleman jälkeen uudistaa suhdettaan rakastettuunsa, vaan eristyy leskeksi jäätyään. Tarina on omalla tavallaan traaginen.
C. S. Lewis: Paholaisen kirjeopisto
Paholaisen kirjeopiston luin aikanaan seurakuntanuorena ja se on terävän ivallinen kuvaus kristtittyjen turhamaisuudesta ja seurakuntaelämän omituisista kiemuroista. Täytyy olla jonkun verran kuvioihin tutustunut, jotta kirja avautuisi, mutta jos niistä on kokemusta, se on hauska ja oivaltava. Kirja ei ole vahvasti juonellinen, vaan enemmänkin essee-kirjallisuutta, josta juoni on luetttavissa korkeintaan rivien välistä.
Luin aikanaan jonkin verran ns. hengellistä kaunokirjallisuutta ja suurin osa siitä on kornia ja kliseistä. Lewis ei kuitenkaan kliseisiin ja seurakuntalaisten pyhimskuvan kiillottamiseen sorru. Kirja on kirjeromaanin muodossa oleva opastus pikkupirulle, kuinka selviytyä haastavasta uskovaisten johdattamisesta harhapoluille... Samalla se puhuu ihmisyydestä myös yleisesti humoristisen äänenpainoin.
Ursula Le Guin: Pimeyden vasenkäsi
Pimeyden vasenkäsi puhuu ihmisyyden ja sukupuolisuuden eri puolista ja siitä kuinka ne voivat näkyä samassa ihmisessä eri hetkinä eri tavalla. Kirja on melko tyylipuhdasta avaruusscifiä, mutta kuitenkin filosofisilla mausteilla. Aikanaan kirja puhutteli nimenomaan ihmisyyden kuvauksena. Voisin kuvitella, että se kiinnostaisi myös sellaista, joka pohtii oman sukupuolisuutensa rajoja.
Jane Austen: Viisasteleva sydän
Viisasteleva sydän on eräs lempikirjoistani, joita luen säännöllisesti. Se puhuttelee paitsi tarinan moniulotteisuudella, myös koskettavuudella. Kirjassa on henkilöhahmoja, jotka tuovat mieleen ihmiset omasta elämästäni ja ehkä siksi se puhuttelee minua enemmän kuin Austenin muut kirjat.
Austenia on joskus väheksytty, koska hän käsittelee rakkautta ja parisuhteen muodostamista, mutta Austenin näkökulma ei ole stereotyyppinen tai naivi ja hänen henkilöhahmonsa ovat teräviä ja yleisinhimillisiä. Viisasteleva sydän on pohjimmiltaan kirja kärsivällisestä toisten ihmisten kunnioittamisesta, toisista mahdollisuuksista, sydämensä kuuntelemisesta ja anteeksiannosta. Se on myös kirja aikuiseksi varttumisesta ja epätäydellisyyden hyväksymisestä.
Umberto Eco: Foucaultin heiluri
Foucaultin heiluri on kirja salaseuroista, okkultismista (eli salaopeista) ja salaliitttoteorioista. Siinä huvuitellaan luomalla historiallisen salaliittoteoria, joka yllättäen osuu toisia arkaan paikkaan. Alkaa hämmentävä kujanjuoksu, jonka oudot kiemurat yllättävät parkkiintuneenkin lukijan. Kirja on kaunokirjallisesti kaunis ja omallaan tavallaan syvällinen. Samalla se heijastelee kirjailijan laajaa historian ja kulttuurin tuntemusta. Nuorta lukijaa se puhutteli sekä jännityksellä, salaperäisyydellä että myös älyllisyydellä. Salaliittoteorioita ja uskonnollisia salaseuroja jo paljon ennen Dan Brownia.
Margaret Atwood: Orjattaresi
Orjatar on dystopinen** kuvaus tulevaisuudesta, jossa hedelmällisyyden laskettua lapsen jo saaneista naisista on tullut arvotavaraa. Kirjan alkuperäinen nimi "Handmaiden's tale" tarkoittaa oikeastaan palvelijattaren tarinaa ja viittaa vanhan testamentin Abrahamin palvelijattareen, joka synnytti tälle lapsen, kun oma vaimo ei kyennyt.
Yhteiskunta jota kirjassa kuvataan on myöskin vääristyneellä tavalla uskonnollinen ja lasten synnyttämisestä valtaa pitäville miehille on tehty jonkinlainen uskonnollinen velvollisuus. Yhdynnässä on paikalla hedelmätön vaimokin ja sen tarkoitus on yksinomaan synnyttää lapsia. Lapsettomuus on yksinomaan naisen syy, riippumatta siitä, mistä se todellisuudessa johtuu. Niinpä osa "palvelijattarista" hankkiutuu raskaaksi lääketieteellisen henkilökunnan "avustamina".
Myöhemmin olen lukenut muitakin Atwoodin kirjoja ja pidän hänen uskottavasta tavasta kuvata tulevaisuutta ja yhteiskunnallisesti kantaaottavasta ja ajatuksia herättävästä kerronnasta.
Ray Bandbury: Huhtikuun noita
Huhtikuun noita on novellikokoelma spekulatiivista fiktiota todelliselta tyylitaiturilta. Pidän ehkä filosofisesti värittyneestä spefistä ja tämä on täynnä ajatuksia herättäviä tarinoita. Kokoelmassa ei ole yhtään ohilyöntiä, vaan jokainen tarina kerrallaan iskee syvälle. Tämä kokoelma oli yksi ensimmäisiä, joka auttoivat hieman ymmärtämään novellitaiteen voimaa. Pidempi tarina ei ole välttämättä parempi.
* Spekulatiivinen fiktio on yhteisnimitys kaikenlaiselle kummalle kirjallisuudelle, joiden klassisimpia muotoja ovat fantaisa, science fiction (eli scifi tai tieteiskirjallisuus) ja perinteinen kauhu-kirjallisuus. Sen rajoja on viime vuosina venytetty moneen suuntaan.
** Dystopia on utopian (unelman) vastakohta eli tavalla tai toisella masentava tai jopa painajaismainen kuvaus vaihtoehtoisesta todellisuudesta tai tulevaisuudesta
Nuoruusiän kirjat eivät herätä aivan samanlaisia nostalgian tunteita kuin lapsuuden rakkaat ystävät, vaikka osan niistäkin olen lukenut useampaan kuin yhteen kertaan. Jokainen niistä on puhutellut omalla tavallaan. Tosin kuin lastenkirjallisuuslistalla, tälle listalle on päätynyt pääosin joko jonkinlaisia klassikoita tai vähintään tunnettujen kirjalijoiden toissijaisia teoksia. Kotimaista kirjallisuutta sillä ei ole lainkaan.
 |
| Keskiyön lapset oli ensimmäinen lukemani Shalman Rushien kirja. Se oli myös Rushdien läpimurtoteos. |
Jätin pois myös Torey Haydenin Auringonkukkametsän, vaikka sen lukeminen olikin minulle henkilökohtainen kokemus. En karsinut listalta vain kevyttä kirjallisuutta, vain jätin pois myös Shakespearen, Seitsemän veljestä (ainoana kotimaisena) ja Orwellin Eläinten vallankumouksen. Jos olisin jättänyt sille kaikki alkuperäiset kirjat, lista olisi paisunut aivan liian pitkäksi.
Gabriel Garzia Marquez: Rakkaudesta ja muista riivaajista
Marquez on latinalaisamerikkalaisen maagisen realismin kenties tunnetuin kirjailija. Kirjailijan tunnetuin kirja on Sadan vuoden yksinäisyys. Tämä kirja sijoittuu 1700-luvulle ja kertoo Sierva Marian tarinan. Tyttö kasvaa yltäkylläisessä, mutta samalla karussa ympäristössä ja joutuu vesikauhuisen koiran puremaksi. Ympäristö reakoi taikauskoisella tavalla. Matkan varrella hän rakastuu ystävälliseen pappiin. Lopulta Sierva Maria kuolee rauhassa kaikilta riivaajiltaan. Kirjassa ovat salaperäisesti mukana hiukset, joita ei ole koskaan leikattu pyhimyksille annetun lupauksen mukaisesti. Sairasvuoteella minua viihdyttänyt kirja on tyylisuuntansa puhdasverinen edustaja ja sai minut lukemaan myös muita Marquezin kirjoja.
Salman Rushdie: Keskyön lapset
Keskiyön lapset on Intian tarina henkilöhistoriaksi puettuna. Se kuvaa ikäänkuin malli esimerkin kautta yhteiskunnan muutosta ja politiikan kiemuroita. Toisaalta tarinaan sekoittuu maagisia ja yliluonnollisia elementtejä. Samalla se on maustettu hilpeällä ja toisinaan terävälläkin huumorilla.
Kirjan päähenkilö syntyy keskiyöllä samalla hetkellä kuin kotimaansa. Keskiyön lapsia on kaikkiaan 1001 ja kaikilla heillä on erityisiä voimia. Saleemin kyky on lukea toisten ajatuksia. Kirjassa hän pyrkii yhdistämää keskiyön lapset. Kirjassa on lukuisia kerroksia, sisäisiä tarinoita ja myös takaumia. Hilpeästä poikkoilustaan huolimatta tarina pysyy kasassa ja vie mennessään.
Wikipediassa kirja on luokiteltu maagiseen realismiin, jota se kyllä muistuttaa, vaikka käsittääkseni akateemisesti maagisen realismin piiriin luetaan vain latinalaisamerikkalaista kirjallisuutta.
Charles Dickens: Joulutarina
Joulutarina on edelleen yksi kaikkien aikojen suosikkejani. Vaikka siitä on tehty kaikenlaisia versioita piirretyn ja näytelmänkin keinoin, niin edelleen alkuperäinen tarina on äärimmäisen koskettava. Kirja puhuu siitä, kuinka raha yksin ei tuo onnea ja kuinka tärkeitä ovat läheiset ihmiset. Rahalla ei voi paikata yksinäisyyttä, joka koskettaa viimeistään silloin kun kuoleman varjo osuu kohdalle. Realistisen koulukunnan edustajaksi luetun Charles Dickensin kirjaksi tarina on yllättävän fantastinen. Samalla se on kuitenkin tiukasti kiinni aikakautensa todellisuudessa.
Leo Tolstoi: Anna Karenina
Anna Kareninan voimana ovat sen monet kertojat ja syvälliset ihmiskuvat. Kirja ei kerro vaan nimihahmonsa, vaan myös tämän läheisten tarinoita. Keskustarinoina ovat kaksi rakkautta - onneton ja onnellinen. Anna antautuu rakkautensa vietäväksi ja antaa sille kaikkensa. Lopulta elämä muuttuu tyhjäksi, kun se murenee hänen ympärillään, ja rakkaus ei enää riitäkään. Kuin kontrastina sille on Kittyn murtuneesta sydämestä hiljaa kasvava lempeä rakkaus Nikolaihin. Kirja avasi aikanaan näkemään tarinankerronnan monet erilaiset mahdollisuudet. Muistan siitä myös 70-sivuisen metsästysretken kuvauksen, joka oli opuksen ainoa tylsähkö kohta.
Ernst Hemingway: Vanhus ja meri
Vanhus ja meri palauttavat mieleen aurinkoisen launatai aamun, jolloin kyseisen kirjan ahmin. En yksinkertaisesti pystynyt laskemaan sitä kädestäni, ennen kuin olin lukenut sen kokonaan, vaikka aiheen itsessään ei voisi kuvitella olevan kovin kiinnostava, eikä myöskään erityisen jännittävä. Kirjassa vanha kalastaja pyytää miltei pakkomielteisesti suurta purjekalaa (tai marliinia) pikku veneellään. Lopulta vanhus saa raahattua kalan rantaan, mutta tarina ei kuitenkaan pääty kovin onnellisesti. Kirjassa vietteli kaunis kuvaus ja Hemingwayn upea kerronta taito.
Madame de La Fayetten Clèvesin prinsessan
Clevesin prinsessa on tarina rakkaudesta ja uskollisuudesta. Tarinan sankaritar ei ole rakastunut aviomieheensä, jolle hänet on naitettu. Sitten hän tapaa sankarin, joka varastaa hänen sydämensä ja on pettää aviomiestään. Aviomies ymmärtää tilanteen ja antaa anteeksi. Tämän jälkeen prinsessa ei voi edes miehensä kuoleman jälkeen uudistaa suhdettaan rakastettuunsa, vaan eristyy leskeksi jäätyään. Tarina on omalla tavallaan traaginen.
 |
| Paholaisen kirjeopisto on pirullinen kirjeromaani. |
Paholaisen kirjeopiston luin aikanaan seurakuntanuorena ja se on terävän ivallinen kuvaus kristtittyjen turhamaisuudesta ja seurakuntaelämän omituisista kiemuroista. Täytyy olla jonkun verran kuvioihin tutustunut, jotta kirja avautuisi, mutta jos niistä on kokemusta, se on hauska ja oivaltava. Kirja ei ole vahvasti juonellinen, vaan enemmänkin essee-kirjallisuutta, josta juoni on luetttavissa korkeintaan rivien välistä.
Luin aikanaan jonkin verran ns. hengellistä kaunokirjallisuutta ja suurin osa siitä on kornia ja kliseistä. Lewis ei kuitenkaan kliseisiin ja seurakuntalaisten pyhimskuvan kiillottamiseen sorru. Kirja on kirjeromaanin muodossa oleva opastus pikkupirulle, kuinka selviytyä haastavasta uskovaisten johdattamisesta harhapoluille... Samalla se puhuu ihmisyydestä myös yleisesti humoristisen äänenpainoin.
Ursula Le Guin: Pimeyden vasenkäsi
Pimeyden vasenkäsi puhuu ihmisyyden ja sukupuolisuuden eri puolista ja siitä kuinka ne voivat näkyä samassa ihmisessä eri hetkinä eri tavalla. Kirja on melko tyylipuhdasta avaruusscifiä, mutta kuitenkin filosofisilla mausteilla. Aikanaan kirja puhutteli nimenomaan ihmisyyden kuvauksena. Voisin kuvitella, että se kiinnostaisi myös sellaista, joka pohtii oman sukupuolisuutensa rajoja.
Jane Austen: Viisasteleva sydän
Viisasteleva sydän on eräs lempikirjoistani, joita luen säännöllisesti. Se puhuttelee paitsi tarinan moniulotteisuudella, myös koskettavuudella. Kirjassa on henkilöhahmoja, jotka tuovat mieleen ihmiset omasta elämästäni ja ehkä siksi se puhuttelee minua enemmän kuin Austenin muut kirjat.
Austenia on joskus väheksytty, koska hän käsittelee rakkautta ja parisuhteen muodostamista, mutta Austenin näkökulma ei ole stereotyyppinen tai naivi ja hänen henkilöhahmonsa ovat teräviä ja yleisinhimillisiä. Viisasteleva sydän on pohjimmiltaan kirja kärsivällisestä toisten ihmisten kunnioittamisesta, toisista mahdollisuuksista, sydämensä kuuntelemisesta ja anteeksiannosta. Se on myös kirja aikuiseksi varttumisesta ja epätäydellisyyden hyväksymisestä.
Umberto Eco: Foucaultin heiluri
Foucaultin heiluri on kirja salaseuroista, okkultismista (eli salaopeista) ja salaliitttoteorioista. Siinä huvuitellaan luomalla historiallisen salaliittoteoria, joka yllättäen osuu toisia arkaan paikkaan. Alkaa hämmentävä kujanjuoksu, jonka oudot kiemurat yllättävät parkkiintuneenkin lukijan. Kirja on kaunokirjallisesti kaunis ja omallaan tavallaan syvällinen. Samalla se heijastelee kirjailijan laajaa historian ja kulttuurin tuntemusta. Nuorta lukijaa se puhutteli sekä jännityksellä, salaperäisyydellä että myös älyllisyydellä. Salaliittoteorioita ja uskonnollisia salaseuroja jo paljon ennen Dan Brownia.
Margaret Atwood: Orjattaresi
Orjatar on dystopinen** kuvaus tulevaisuudesta, jossa hedelmällisyyden laskettua lapsen jo saaneista naisista on tullut arvotavaraa. Kirjan alkuperäinen nimi "Handmaiden's tale" tarkoittaa oikeastaan palvelijattaren tarinaa ja viittaa vanhan testamentin Abrahamin palvelijattareen, joka synnytti tälle lapsen, kun oma vaimo ei kyennyt.
 |
| Huhtikuun noita oli ensimmäinen johdatus novellien maailmaan. |
Myöhemmin olen lukenut muitakin Atwoodin kirjoja ja pidän hänen uskottavasta tavasta kuvata tulevaisuutta ja yhteiskunnallisesti kantaaottavasta ja ajatuksia herättävästä kerronnasta.
Ray Bandbury: Huhtikuun noita
Huhtikuun noita on novellikokoelma spekulatiivista fiktiota todelliselta tyylitaiturilta. Pidän ehkä filosofisesti värittyneestä spefistä ja tämä on täynnä ajatuksia herättäviä tarinoita. Kokoelmassa ei ole yhtään ohilyöntiä, vaan jokainen tarina kerrallaan iskee syvälle. Tämä kokoelma oli yksi ensimmäisiä, joka auttoivat hieman ymmärtämään novellitaiteen voimaa. Pidempi tarina ei ole välttämättä parempi.
* Spekulatiivinen fiktio on yhteisnimitys kaikenlaiselle kummalle kirjallisuudelle, joiden klassisimpia muotoja ovat fantaisa, science fiction (eli scifi tai tieteiskirjallisuus) ja perinteinen kauhu-kirjallisuus. Sen rajoja on viime vuosina venytetty moneen suuntaan.
** Dystopia on utopian (unelman) vastakohta eli tavalla tai toisella masentava tai jopa painajaismainen kuvaus vaihtoehtoisesta todellisuudesta tai tulevaisuudesta
